Day by day
… Hyvä on vähintäänkin tietää, mitä päämäärää kohti ihmiskunta niin verkkaisesti ja tiedostamatta on siirtymässä.
2.1.5.134, Ote1 hei 2017Kun olet astunut Lyhyelle Tielle, meditaatiollesi sopivat aiheet saavat sinut kääntymään pois egostasi. Voit meditoida esimerkiksi Jumalan loisteliaita ominaisuuksia tai kosmoksen täydellisyyttä tai Yliminäsi äärimmäistä tyyneyttä.
4.4.4.652 hei 2017Tavallinen ihminen ajattelee olevansa ego, koska hän samaistuu ajatuksiinsa ja kehoonsa. Totuuteen havahtunut tietää, että hän on näiden molempien taustalla oleva Tietoisuus.
13.21.5.1453 hei 2017… Kaikki ovat loppujen lopuksi yhtä suurta perhettä. Tämän opimme pohdiskelemalla kokemuksiamme. Kun joku pohtii Totuutta, hän saa viimein oppia tietämään, että Yliminänä olemme kaikki yhtä olentoa—kuten kehon kädet ja jalat osana kokonaisuutta. Opetuksen hyöty on, että ihmisen on pakko pitää toisten hyvinvointia yhtä tärkeänä kuin omaansa…
6.9.3.395, Ote4 hei 2017… Suuren ilmestyksen voimalla ihmisen vähäpätöiseen olemassaoloon murtautuu idea siitä, että hänellä on korkeampi itse, vakaumus siitä, että hänellä on sielu. Silloin hän tuntee nousevansa kirkkaaseen valoon kuljettuaan ankean matkan pitkän pimeän tunnelin läpi…
14.22.8.107, Ote5 hei 2017… Jotta etsijä vetäisi Armon puoleensa Yliminästä, hänen on käännettävä selkänsä itsekeskeisyydelleen ja käännyttävä kohti sen täydellistä vastakohtaa—jatkuvaa keskittymistä Yliminään. Hänen on ajateltava vain Jumaluutta, Korkeamman Voiman äärettömyyttä ja ikuisuutta ja unohdettava hetkeksi kaikki henkilökohtaiseen kasvuun liittyvä.
15.23.4.70, Ote6 hei 2017Jokaisella ihmisellä on tietty työ tehtävänä, jotta hän ilmentäisi omaa ainutlaatuisuuttaan. Sitä työtä ei voi siirtää kenellekään muulle. Jos hän käyttää tämän mahdollisuuden oikein, hänet voidaan johdattaa suureen Ainutlaatuisuuteen, joka on henkilöllisen yläpuolella, egon yläpuolella ja kaikkien egojen taustalla.
2.1.5.197 hei 2017Pyrkimykseni tähtäsivät sen toteamiseen, minkä muinaiset aasialaiset tietäjät olivat todenneet jo aikoja sitten, että on mahdollista saavuttaa kyky saada suoraa tietoa Yliminän luonteesta, maailmankaikkeuden korkeimmasta todellisuudesta, että tämä on korkein ihmiselle mahdollinen intuitiivinen tieto…
13.20.4.152, Ote8 hei 2017Miten ja millä keinoin ihminen voi löytää totuuden? Riittävän aktiivisella ja älykkäällä ponnistelulla, jolloin päästään syvälle mystiikkaan ja filosofiaan samalla, kun se on syvän kunnioituksen kyllästämää.
3.2.5.679 hei 2017Pitkän Tien palveluksen perusidea on siinä, että päämäärä saavutetaan vaiheittain pyrkimällä puhdistamaan luonne ja täydellistämään viisaus monen elämän aikana. Lyhyen Tien perusidea on, että se voidaan saavuttaa yhtäkkiä vain meditoimalla keskeytyksettä.
15.23.5.9410 hei 2017On kyse huomion siirtämisestä lyhyeksi ajaksi pois egosta ja sen kiinnittämisestä rakastavasti Yliminään. Sillä ajattelun viipyessä egossa ja koskiessa vain egoa, se pysyy vangittuna pienen minän rajojen sisäpuolelle, tuomittuna henkilökohtaisten asioiden, mielenkiinnon kohteiden ja ongelmien pieneen piiriin. Ulospääsy on tuo huomion siirtäminen. Mutta muutos tarvitsee motivaation voiman, sysäyksen. Se saadaan rakkauden ja uskon yhdistelmästä—rakkaudesta ja kaipauksesta Yliminään, uskosta sen pysyvään läsnäoloon sisimmässä.
4.4.2.28711 hei 2017Kaikista niistä eri työn muodoista, joita ihminen itselleen löytää, kaikista niistä useista tavoista, joilla hänen toimintansa voi ilmentyä, mikään ei ole korkeampaa kuin se, että hän ohjaa muita pois harhoista kohti todellisuutta. Siksi ei ole väärin kunnioittaa hänen työtään suuresti ja omistautua hänelle voimakkain tuntein.
2.1.6.65912 hei 2017Jos meditaatio ei yhdisty syvään ja lämpimään kunnioituksen tunteeseen, kestää paljon kauemmin saavuttaa meditaation päämäärä, mikäli se on ollenkaan saavutettavissa.
2.1.6.65913 hei 2017On väärin uskoa, ettei tietäjän vaivainen keho kärsi kivuista. Kipu on olemassa ja siitä kärsitään, mutta se ilmenee laajemman rauhantäyteisen tietoisuuden ympäröimänä. Toinen on todistamassa toista. Niinpä kipuun vastataan mutta sitä ei poisteta.
15.24.2.15014 hei 2017Ensimmäisinä hetkinä unesta herätessämme saatamme päästä taivaalliseen ajatuksettomaan tilaan. Tai jos emme yllä niin korkealle, voimme saada ajatuksia, jotka opastavat, kertovat mitä tehdä, varoittavat vääristä päätöksistä tai kertovat ennalta tulevasta.
15.23.6.7815 hei 2017Meitä kutsutaan rukoukseen, koska emme saa menestystä ihmiselämässämme tai henkisessä etsinnässä ilman jumalallisen avun pyytämistä ja saamista.
12.18.2.1716 hei 2017Pöytälampusta virtaava valo todistaa sähkön olemassaolosta. Näinä kohottuneina hetkinä mieleen virtaava valo todistaa Sielun olemassaolosta.
14.22.4.15517 hei 2017Yksi inhimillinen toiminto on jatkuva, rytmikäs, luonnollinen, helppo ja miellyttävä. Se on hengitys. Voimme hyötyä sen olemassaolosta yhdistämällä se yksinkertaiseen harjoitukseen saadaksemme aikaan tietynlaisen meditatiivisen tilan, joka käsittää kaikki nuo mainitut ominaisuudet. Harjoitus muodostuu vain yhden sanan hiljaisesta toistamisesta sisäänhengityksen aikana ja toisesta uloshengityksen aikana. Näiden kahden sanan tulee olla sellaisia, että ne yhdessä muodostavat sopivan hengellisen lauseen tai nimen. Yksi kätevä esimerkki on: Jumala on.”
4.4.6.10518 hei 2017Sydämen puhdistaminen ja mielen tyynnyttäminen ovat välttämättömiä edellytyksiä sille, että pääsemme Yliminään. Ne kuuluvat Pitkään Tiehen.
15.23.4.419 hei 2017Mikä on järjelle mahdotonta sen heikkouden takia on henkiselle kaipaukselle mahdollista siksi, että tuolla tunteella on pakottava voima.
12.18.1.5720 hei 2017Todellisen olemisen tunteen väärentävä egoismi ja aidon todellisuuden tunteen vääristävä materialismi ovat sairauksia, jotka ovat tuskin parannettavissa omin voimin. Vasta kun korkeampaa voimaa kutsutaan apuun luottaen ja rakastaen, oli sen asuinsijana sitten joku muu ihminen tai oma itse, tuo hypnotisoiva lumous voidaan tuhota. Omia ponnisteluja kuitenkin tarvitaan ensin aloittamaan toipuminen.
2.1.5.7821 hei 2017Jeesus sanoi: Kolkuttakaa, niin teille avataan. Hän tarkoitti tällä omassa sisimmässä olevaa ovea …
12.17.3.96, Ote22 hei 2017Ajattelua on rajoitettava vähä vähältä, kunnes se häviää. Mutta kontemplaatio ei saavu millään tarkoituksellisella tahdon käyttämisellä. Voit vain pysyä passiivisena ja odottaa kärsivällisesti säilyttäen oikean asenteen, joka on henkinen kaipaus, rakkaus, tarkkailu ilman minkäänlaista jännitystä.
15.23.7.24523 hei 2017… Tekemämme vääryydet tuottavat surua muiden lisäksi periaatteessa aina myös itsellemme. Hyvät tekomme tuottavat hyvän onnen kääntymistä myös meitä kohti. Emme voi välttää tämän moraalista vastuuta koskevan jalon lain toimintaa…
6.9.3.29, Ote24 hei 2017Väläys on yhtä paljon armon vaikutuksen alainen kuin ikuisesti kestävä Valaistuminenkin. Se tapahtuu riippumatta ihmisen omasta tahdosta vaikkakin hänen tietoisuudessaan.
14.22.5.8325 hei 2017Kun mantran harjoitusta jatketaan keskeyttämättä, päästään ajallaan henkisten voimien heräämiseen. Ne nousevat spontaanisti syvällä piilossa olevasta lähteestään ja alkavat täyttää ihmisen mielen ja vaikuttaa kaikella voimallaan hänen egoonsa.
4.4.6.3326 hei 2017Kun syntyy tunne siitä, että ego ei ole enää paikallaan, kaikki hartaan palvelun tai mystisen yhteyden tunteet päättyvät myös. Näin siksi, että ne edellyttävät kaksinaisuutta, suhdetta, joka katoaa, kun vallitsee vain tietoisuus yhdestä olemisesta--Yliminästä.
15.23.7.12827 hei 2017Kaikilla elämän muodoilla ja kaikkialla on tämä olemassaolon periaate—on Yksi Ääretön Elämänvoima. Se ei ole itsessään persoonallinen, mutta se on avoin ihmisen persoonalle ja vastaa hänen rukoukseensa—edellyttäen, että ihminen onnistuu vakiinnuttamaan yhteyden siihen ja että lähestymistapa on oikea. Mutta vastaus tulee omalla tavallaan ja ajallaan.
12.18.1.128 hei 2017Tämä kokemus, sen mysteeri ja rauha on ymmärryksen tuolla puolen. Sitä ei voi selittää järjellä tai järjelle. Sen myötä nimittäin saavutamme ykseyden, vaikka kadotamme personnallisuuden, ja kuitenkin säilytämme identiteetin.
15.23.8.18029 hei 2017Lihattomalla ruokavaliolla on käytännön etuja melkein kaikille. Mutta idealisteille, jotka ovat huolissaan korkeammista tarkoituksista, sillä on jopa enemmän annettavaa. Pelkästään moraalisen ongelman kannalta lihasta luopuminen vähentää paatuneisuutta muiden ihmisten tai eläinten kärsimystä kohtaan ja lisää sitä, jota Schweitzer kutsui elämän kunnioittamiseksi.”
4.5.3.830 hei 2017Lopuksi hänen on noustava siihen puhtaaseen atmosfääriin, josta hän voi tarkkailla henkilökohtaista elämäänsä itsestään erillisenä asiana. Ja vielä vaikeampi tehtävä on elää niin, että hän käyttää persoonallisuuttaan ilmaisemaan noissa korkeuksissa tuntemaansa viisautta ja hyvyyttä…
3.2.5.59, Ote31 hei 2017
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se