Day by day
Luonnettaan riittävästi puhdistanut, aistejaan hallitseva, järkeään kehittänyt ja intuitiivista kykyään kasvattanut kokelas on milloin tahansa valmis kohtaamaan sen, mikä tulee eteen, ja hän kohtaa sen oikealla tavalla. Hänen ei tarvitse pelätä tulevaisuutta. Aika on hänen puolellaan. Tämä siksi, että hän ei enää lisää pahaa karmaa osakseen, vaan jokainen uusi vuosi päinvastoin lisää hyvää karmaa…
13.20.1.175, OteKuuntele 1 kes 2012Luonto (Jumala) toteuttaa yleismaailmallista järjestystä kaikessa. Siksi se, minkä näemme ympärillämme maailmana, ilmaisee kaikenkattavaa tarkoitusta, älyä ja merkitystä. Mutta me tajuamme häviävän vähän näistä verhotuista ominaisuuksista, niiden synnyttämä mysteeri on äärettömän paljon suurempi.
16.26.1.82Kuuntele 2 kes 2012Koko aiempi elämäni ja kaikki matkani, kaikki tutkimukseni ja kokemukseni ovat johdattaneet tähän täydellistyvään ja kulminoituvaan ilmoitukseen, joka minut on pyydetty kertomaan kaikille etsijöille.
8.12.2.203Kuuntele 3 kes 2012Hän tietää, että vain hänen keskittymisensä voimattomuus estää pääsyn syvemmälle itseen, mutta että niinä harvoina kertoina, kun käytävän luominen onnistui, hän astui totuuden, todellisuuden ja epäitsekkyyden maailmaan. Hän tietää, että meditaatio oikealla tavalla valmistellussa mielessä ei johda illuusioon tai uneen vaan omaan Yliminään.
4.4.1.327Kuuntele 4 kes 2012... Meidän on kaivettava itsemme esiin minästämme ja ainakin hetkellisesti katseltava jokaista tilannetta niin kuin toinen tilanteeseen osallinen ihminen sen näkee. Sitten on etsittävä todellista oikeutta kaikille ja toimittava epäitsekkäästi…
8.12.1.2, OteKuuntele 5 kes 2012Mikä on todella ihmisen elämän korkein tarkoitus? Se on tulla korkeamman itsen valtaamaksi. Tyytymättömyyden tunteita ei mikään muu lääke voi parantaa…
2.1.2.1, OteKuuntele 6 kes 2012Intuition ääni kutsuu ihmistä herkeämättä tähän korkeampaan tilaan. Mutta jos hän ei juuri koskaan pysähdy toimissaan kuuntelemaan sitä, hän ei tule hyötymään siitä.
14.22.1.159Kuuntele 7 kes 2012... Pidä pahinta, ärsyttävintä ongelmaasi Yliminäsi äänenä. Yritä kuulla, mitä Se sanoo. Yritä poistaa esteet, jotka Se näyttää tiellä sisimpääsi. Ajattele, että tällä nimenomaisella koettelemuksella on mitä suurin merkitys hengellisen kasvusi kannalta...
3.2.4.24, OteKuuntele 8 kes 2012Pakenemmeko tähän maailmaan hengellisestä kodistamme vai onko kyse koulutuksesta hengellistä kotia varten? Jos ensimmäinen vaihtoehto on totta, kaikki täällä kerätty kokemus on arvotonta ja tarpeetonta. Mutta jos jälkimmäinen on totta, jokaisella kokemuksella on tarkoitus ja se liittyy universaaliin tarkoitukseen.
9.13.2.1Kuuntele 9 kes 2012Ei ole olemassa harjoituksia, jotka paljastaisivat elämän tarkoituksen. Elämän tarkoitus paljastuu vasta kokemuksen ja mietiskelyn kautta. Harjoituksilla on kuitenkin muita tarkoituksia, ne esimerkiksi antavat tukea oikeanlaiseen mietiskelyyn tarvittavan keskittymisen kehittämisessä.
3.2.1.51Kuuntele 10 kes 2012Varo antamasta vihan, kateuden, vahingonilon tai raivon syntyä ja suuntautua toista ihmistä kohtaan. Ne kyllä tavoittavat hänet, mutta palaavat sitten bumerangin lailla lähteeseensä.
7.11.5.89Kuuntele 11 kes 2012Olemme tavallisesti tietoisia egomme ajatuksista ja tunteista, mutta meissä on jotain paljon enemmän. On olemassa todellinen itse, josta ego on vain surkea pilakuva. Jos pääsisimme sisälle tähän itseytemme perustukseen, emme koskaan enää olisi tyytyväisiä täysin itsekkääseen elämään…
14.22.7.221, OteKuuntele 12 kes 2012... Tähän on elämä maan päällä käytettävä: henkilökohtainen elämä, perhe-elämä, ammattiura, kaikki nämä on alistettava korkeamman tarkoituksen hallintaan. Kun päätös on kerran tehty, elämässä menestyminen tai epäonnistuminen ei ole enää tärkeää, koska jokainen peräkkäinen ruumiillistuminen suuntautuu tähän samaan päämäärään. Filosofia on antanut tiedon siitä, että aika on epätodellista, ja paljastanut Yliminän kanssa vallitsevan yhteyden, joka ei voi koskaan kadota..
16.26.4.123, OteKuuntele 13 kes 2012... Viisinkertainen polku koostuu uskonnollisesta hartaudesta, mystisestä mietiskelystä, järkiperäisestä pohdinnasta, moraalisesta koulutuksesta ja epäitsekkäästä palvelusta…
13.20.1.23, OteKuuntele 14 kes 2012Jos pidät kiinni hengellisestä Etsinnästä mitä ikinä eteen tuleekin, voit olla varma, että peräänantamattomuus lopulta palkitaan. Jotkin metafyysiset opinnot ja mystiset harjoitukset voivat tuntua alkuun hankalilta, mutta jos et anna periksi, koittaa varmasti aika, jolloin aiemmin hämäräksi jäänyt onkin sinulle äkkiä kristallinkirkasta ja merkityksellistä.
3.2.3.186Kuuntele 15 kes 2012Yksi ainoa väläys antaa kaiken järjen tarvitseman todistuksen ja kaikki päättelyn vaatimat perusteet: taivasten valtakunta on olemassa eikä sen parempaa etsinnän kohdetta ole.
14.22.7.225Kuuntele 16 kes 2012Kirjoitukseni johtuvat luonnollisesta tarpeestani välittää muille joitakin ajatuksia, jotka ovat tulleet osaksi sitä käsitystä, joka minulla on elämän tarkoituksesta. Mutta kirjoitukset ovat myös yritys selittää ja välittää näitä ajatuksia siksi, että lukijat niistä hyötyisivät.
8.12.2.126, OteKuuntele 17 kes 2012Kun tulet tyytymättömäksi itseesi ja tunnet, että kaikki mitä teet, ajattelet tai saavutat ei joko ole tarpeeksi tai on alempiarvoista tai jopa seurausta harhaan kulkemisesta, voit olla valmis astumaan itsesi kehittämisen Pitkälle Tielle.
3.2.1.48Kuuntele 18 kes 2012Jos ymmärrät näiden mystisten hetkien juontavan juurensa parhaasta itsestäsi, ymmärrät myös, että lyhin ja nopein tapa näiden hetkien kokemiseen uudelleen on mennä suoraan itseen ja varmin tapa säilyttää niiden tuoma onnellisuus koko elämän ajan on olla jatkuvasti tietoinen tuosta itsestä.
14.22.5.39Kuuntele 19 kes 2012Miksi et käyttäisi luovaa mielikuvitusta koettelemusten aikana? Kun tiedät koettelemusten alkavan, kuvittele selviäväsi niistä hyvin, näe mielessäsi, kuinka hallitset itsesi ihanteellisella tavalla.
3.2.3.82Kuuntele 20 kes 2012Tämä dramaattinen hetki on koko elämän hengellinen huippukohta: tietoisuus tunnistaa ja ymmärtää itsensä.
16.25.2.247Kuuntele 21 kes 2012Kun tietoisuus Yliminästä saapuu asteittain häneen, Yliminän voima ilmaisee itsensä hänen kauttaan.
14.22.2.58Kuuntele 22 kes 2012Yliminälle on tehtävä tilaa, jos sen halutaan olevan läsnä. Mutta tämä onnistuu vain sysäämällä syrjään kohteet, olosuhteet ja olennot, jotka ovat esteenä polullamme tietoisuuteen ja joihin olemme kiintyneitä. Esteiden poisto ei vielä riitä, päämäärään päästään vasta, kun esteisiin kohdistuva kiintymys on hävitetty.
12.18.5.225Kuuntele 23 kes 2012Ensin meidän on tajuttava, että tämä planeetta on olemassa tiettyä tarkoitusta varten ja että kaikkien sen olentojen evoluutio on osa tätä tarkoitusta.
16.26.4.180Kuuntele 24 kes 2012Mikä on kaikista kokemuksista kaikkein välittömin? Se on ”Itse”. Sillä kaikki muut ovat kokemuksia jostakin kohteesta oli se sitten esine, ajatus, keho, maailma tai mieli. Mutta Itse on niiden subjekti, ensimmäinen identiteetti elämässä, viimeinen ennen kuolemaa.
6.8.2.24Kuuntele 25 kes 2012Business-elämässä isosta egosta on etua ja sitä tuetaan. Siksi olen usein neuvonut nuorukaisia, joilla on poikkeuksellista lahjakkuutta ja halua toimia liike-elämässä, tekemään nopeasti paljon rahaa, jotta he voisivat sitten paeta tuosta maailmasta. Sen jälkeen heillä on riittävästi aikaa opiskeluun ja meditaatioon ja mahdollisuudet vetäytymiseen maailmasta filosofisten kysymysten pariin. Näin he käyttävät uraansa sopivalla tavalla hyödyksi kunnianhimonsa tyydyttämisen sijasta.
9.13.2.329Kuuntele 26 kes 2012Kun säilytät luovan energiasi korkeamman identiteettisi todellistumista varten, et koskaan tunne piinaavasti jääväsi jostain paitsi, että sinulta puuttuu jotain. Päin vastoin koet vapauden, voiman ja hallinnan tunteita.
4.5.7.128Kuuntele 27 kes 2012Koet syvää iloa elämän suuremman tarkoituksen paljastuessa asteittain ja yhä voimakkaampaa lohtua, kun tietosi tämän tarkoituksen hyväntahtoisuudesta karttuvat.
13.20.1.234Kuuntele 28 kes 2012Kun ihminen havahtuu ajattelemaan, että hänen maallisen elämänsä tavallisten tarkoitusten taakse kätkeytyy paljon tärkeämpi päämäärä ja että kunkin on se itse löydettävä, hän saattaa alkaa etsiä tällä tiellä pidemmälle edenneiden opetuksia ja opiskella niitä.
2.1.2.227Kuuntele 29 kes 2012Kun kirjallisuus, runous, musiikki, maalaustaide tai mikä tahansa taiteenlaji on aidosti inspiroitunutta, tullaan lähelle uskontoa ja vielä lähemmäksi mystiikkaa. Henkilöt, jotka eivät vakuutu uskonnosta tai mystiikasta, voivat saada hengellistä tukea taiteista. Kuten muinaisina aikoina eläneet jo tiesivät, taideteoksetkin voivat ilmentää pyhyyttä, kun niitä lähestytään kunnioittavasti, kun niitä käytetään oikealla tavalla ja kun ne ymmärretään oikein.
9.14.3.6, OteKuuntele 30 kes 2012
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se