Day by day
Riippumatta siitä, miksi me sitä kutsumme, useimmat tuntevat joko heikosti tai voimakkaasti, että Jumalan täytyy olla olemassa ja hänellä on oltava jokin tarkoitus sille, että hän on luonut maailmankaikkeuden. Kutsun tätä tarkoitusta Maailmanideaksi, koska minulle Jumala on Maailmanmieli. Tämä on jännittävä käsite. Kyseessä on ikivanha tieto, jonka jo ensimmäiset vähänkin merkittävät sivilisaatiot saivat, ja sen jälkeen kaikki muutkin kulttuurit ovat sen saaneet omamme mukaan lukien. Kun ihminen on ymmärtänyt tämän tiedon syvällisesti ja käyttää sitä oikein, hän pääsee harmoniseen tasapainoon Lähteensä kanssa.
16.26.1.641 tou 2020Maailmanidea sisältää kosmoksen mallin, tarkoituksen, suunnan ja tavoitteen yhdessä yhtenäisessä Maailmanmielen ajatuksessa. Ihmisen ymmärrys on liian pieni ja äärellinen ymmärtääkseen, miten tällainen ihmeellinen samanaikaisuus on mahdollista.
16.26.1.872 tou 2020Maailmanidea sisältää maailmaa koskevat lait, sitä hallitsevan ylimmän tarkoituksen ja näkymättömän mallin, joka antaa sille muodon.
16.26.1.673 tou 2020Voimme kutsua sitä huoleti evoluutioksi, mutta tosiasiassa kyse ei ole aivan siitä samasta. Maailmankaikkeutta ohjataan noudattamaan Maailmanideaa—tämä on olennaisinta tapahtumisen taustalla.
16.26.4.1754 tou 2020Maailmanidea on määrätty maailmankaikkeudelle, se on sen jumalallinen resepti.
16.26.1.1245 tou 2020Immanuel Kant puhui "Luonnon salatusta suunnitelmasta". Näin hän ilman mitään mystistä valaistumista, ainoastaan tarkasti keskittyneen syvän ajattelun ohjaamana tunsi Maailmanidean läsnäolon.
16.26.1.856 tou 2020Kun tieto sielusta ei ole vain älyllistä, vaikkakin vakuuttavaa tietoa, eikä pelkästään uskon asia, vaikkakin mitä vakainta uskoa, kun se on muuttumatonta tietoisuutta sielun alati vallitsevasta läsnäolosta, tämä on todellista tietoa, autenttinen ilmestyminen ja autuas pelastuminen.
16.25.2.177 tou 2020Mitä syvemmälle katsot omaan luontoosi—menetelmä, jota ei voi toteuttaa ilman meditaation harjoittamista—sitä lähemmäs pääset sitä koskevaa totuutta. Ensimmäisessä tarkastelun vaiheessa häviää ulkoinen ympäristö ja koko sitä ympäröivä maailma. Toisessa ja syvemmässä vaiheessa jää ainoastaan tunne Juureni ovat Jumalassa. Kolmannessa vaiheessa häviää myös ajatus minästä. Viimeisessä vaiheessa jopa idea Jumalasta häviää. Silloin mitään ajatusta tai käsitettä ei enää ole olemassa—vain sanoin kuvaamaton rauha, tietoisuus puhtaassa, ikuisesti tyynessä tilassaan.
15.23.7.60, Ote8 tou 2020Jopa keskellä maailmallista ahdinkoasi tunnet Yliminän tuen niin vahvana ja sellaisena, että kärsimykset tuntuvat olevan jonkun toisen, että itse olet pysyvästi vain niiden katselija.
14.22.3.1169 tou 2020Jos ihminen elää harmoniassa jumalallisen Maailmanidean kanssa, hän voi myös elää luottaen siihen, että saa kaiken sen, mikä hänelle kuuluu. Tämä tapahtuu joko niin, että hänet johdatetaan sen luokse, tai niin, että se johdatetaan hänen luokseen.
16.25.1.5210 tou 2020Jotta muistaisimme olevamme perustaltamme jumalan kaltaisia, meidän ei tarvitse unohtaa sitä, että olemme olemassa ihmisinä.
13.19.2.4511 tou 2020Pitkä Tie kattaa kaikki valmistelevat vaiheet, jotka johtavat lopulta siihen kuulumattomiin ratkaiseviin yrityksiin. Se keskittyy esteiden poistamiseen valaistumisen tieltä, kun taas Lyhyeen Tiehen kuuluvat yritykset keskittyvät valaistumisen lopulliseen ilmenemiseen.
15.23.4.1012 tou 2020Jos vaadit vapautta, sinun on hyväksyttävä siihen kuuluva vastuu. Tämä ei ole vain ihmiselämään kuuluva sosiaalinen sääntö, vaan myös jumalallinen karmaa koskeva laki.
6.9.4.7213 tou 2020Kirjoitettu katkelma, joka ilmaisee kirjoittajan valaistumisen, voi mahdollisesti antaa lukijalle intiaation …
9.14.4.134, Ote14 tou 2020Ajatus siitä, että on saavutettava lihan himojen hallinta, on oikein. Mutta se, että tämä hallinnan taito johtaa jälleentapaamiseen sielunkumppanin kanssa, ei kuulu parhaiden mystikkojen tai filosofien opetuksiin. Mitä tapahtuu todella on uudelleenyhdistyminen todellisen Rakastetun kanssa, joka ei ole kukaan muu kuin yksilön Sielu, hänen korkeampi Itsensä. Se on todellinen elävä entiteetti, jonka läsnäolo tunnetaan, sanat kuullaan ja jonka kauneus herättää ihmisen koko rakkauden.
5.6.4.9215 tou 2020Toiseen ihmiseen uskominen on epäilemättä avuksi aloittelijoille, mikäli usko on oikeutettua. Mutta kyse on vääjäämättä alemmasta vaiheesta verrattuna siihen, että uskoo omaan sieluunsa. Sisäänpäin kääntyminen ulospäin suuntautumisen sijasta, ulkokohtaisuuden taipumuksen voittaminen tarkoittaa nousemista korkeampaan vaiheeseen.
2.1.5.30816 tou 2020Et ajattele suuruuden olevan itsestäsi lähtöisin vaan vaikuttavan taustallasi. Turhamainen kunnianhimo tai väärä egoismi ei voi estää sinua näkemästä psykologisen tilanteesi sisäistä todellisuutta. Ymmärrät ja tunnet, että jokin muu kuin inhimillinen voima tai oma voimasi käyttää sinua instrumenttinaan, että egosi jää suuremman mielen varjoon.
16.25.0.217 tou 2020… Ihmisen on tarkoitus kasvaa tietoisuuteen jumalankaltaisesta perusolemuksestaan ja sen kautta päästä riemuisaan yhteistyöhön Jumalan kanssa ja osallistumaan omasta tahdosta Jumalan Maailmanideaan.
6.9.4.136, Ote18 tou 2020Kun kaikki muut kanavat avun saamiseen on kokeiltu, ihmiselle ei jää mitään muuta avun lähdettä kuin jumalallinen Yliminä, millä nimellä hän sitä kutsuukaan tai mikä symboli sitä hänelle kuvaakaan.
14.22.3.10319 tou 2020Mikään tilanne ei ole niin paha, mikään ahdinko niin epämieluisa, mikään kriisi niin valtava, etteikö sen voisi muuntaa hyväksi joko fyysisessä olomuodossaan tai mielen luomassa kuvassa siitä. Mutta siihen tarvitaan halua tehdä töitä asian hyväksi hengellisesti, toisin sanoen egottomasti.
9.13.1.29020 tou 2020On välttämätöntä luopua egosta kaikkine ylpeyksineen, ahneuksineen ja intohimoineen ja opetella ymmärtämään oma riippuvaisuus Yliminästä.
6.8.4.22321 tou 2020… Taistelu pahan voimia vastaan, aggressiota, väkivaltaa, vihaa ja itsekkyyttä vastaan voi olla ankara, vaikka näiden voittamiseen on toivoa. Lopulta ihmiskunta ei kuitenkaan pysty välttämään Jeesuksen asettamaa haastetta. Pelastusta ei perimmältään ole muuten kuin hengellisen tien kautta.
9.13.4.61, Ote22 tou 2020Pitkäkestoiseen mystiseen kontemplaatioon tarvittava voima on saatava ensin oman egon sinnikkyydestä ja lopuksi Yliminän Armosta.
12.18.5.15623 tou 2020Täysin oppineessa filosofissa vaikuttaa eniten kyky intuitioon.
14.22.1.25024 tou 2020Voit tuntea, että huomiosi vetäytyy äkisti mutta hellästi sisäänpäin. Tämän tapahtuman hetkellä sinun on paneuduttava täysin tähän hiljaiseen, oikeasti Yliminän lausumaan kuiskaukseen. Saat suuren palkkion, jos silloin keskeytät hetkeksi kaikki muut toimesi. Sillä kääntyessäsi kohti sisimpääsi johdatusta noudattaen kuiskaus kasvaa nopeasti voimakkaaseen kutsuun, joka valtaa koko olemuksesi. Ja kun antaudut kokonaan kuuntelemaan—ja tätä tarkoitan vain vertauskuvallisesti—sinut johdatetaan Yliminän pyhään valtakuntaan. Käynti siellä voi olla lyhyt, mutta se on hyvin kaunis, hienolla tavalla virkistävä ja suuresti valaiseva.
14.22.5.11325 tou 2020Mikään gurulle osoitettu suurieleinen kunnianosoitus ei voi korvata Toden muistamista.
15.23.6.15626 tou 2020Niin kauan kuin Yliminää etsitään muualta kuin missä se on, ikään kuin se ei olisi etsijässä itsessään, niin kauan sen etsintä päättyy epäonnistumiseen.
14.22.3.5527 tou 2020Jokaisen ihmisen mielen ja Universaalin Mielen välillä, yksilöllisen olemassaolon ja Sen olemassaolon välillä, on elinvoimainen ja varma yhteys. Tämän yhteyden takia ihmistä kutsutaan Sen palvelukseen, Sen yhteyteen ja Sitä rakastamaan.
16.25.1.4028 tou 2020Kiintymysten ja halujen voimakkuus tai heikkous määräävät pitkälti sen, millä vauhdilla ihminen etenee ensimmäisissä varhaisissa yrityksissään egosta luopumisessa.
5.6.4.16629 tou 2020Shams-i Tabrizi: Pidä Jumala muistissasi, kunnes oma minä unohtuu. Tässä on koko joogapolku ilmaistu yhdessä lyhyessä, yksinkertaisessa lauseessa.
15.23.6.17130 tou 2020… Ego pyrkii aina suojelemaan itseään käyttäen tarvittaessa salakavalia teitä, joille ominaista on kataluus ja teeskentely, naamioituminen ja huijaus. Se omaksuu itselleen aidosti hengellisiä tapoja ja vääristää ne tai väärinkäyttää niitä omaksi edukseen.
6.8.4.207, Ote31 tou 2020
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se