Day by day
Miksi niin monet, huolimatta kaikista nähtävissä ja kosketettavissa olevista houkutuksista, lukemattomista epäonnistumisista ja pitkistä hedelmää kantamattomista vuosista, ovat etsineet kautta aikojen ja monissa eri maissa Jumalaa, joka on täysin abstrakti, nimetön ja muodoton ja jota ei voi nähdä tai kuulla? Syynä on tuo yksinkertainen mutta samalla hämmästyttävä tosiasia, että Yliminä, joka on Jumalan läsnäolo ihmisessä, on osa ihmisen olemusta…
2.1.5.11, OteKuuntele 1 tou 2019Mikään ei voi tuhota egoa ihmiskehon elinaikana, mutta sen toiminta voidaan heikentää niin, että siitä tulee pelkkä Yliminän alamainen.
6.8.1.185Kuuntele 2 tou 2019…Ego on saatava nöyrtymään. Ihmisen on tehtävä tämä itse, salassa tyynen ja oivaltavan meditaation avulla; sillä elämä ei sitä tee avoimesti, katkerien ulkoisten olosuhteiden kautta.
3.2.5.191, OteKuuntele 3 tou 2019Totuus on kerrottava aina uudestaan ja joka kerta eri tavalla, sillä se on ilmaistava aikakauden omalla puheenparrella.
12.17.1.182Kuuntele 4 tou 2019Jos ihminen ei ole vapautunut himosta, pelosta ja vihasta, hän ei todellakaan ole yhdistynyt Yliminään, vaikka hänessä olisi muita ominaisuuksia, voimia tai hyveitä.
5.6.4.86Kuuntele 5 tou 2019Meidän tulisi olla iloisia siitä, ettemme elä ikuisesti, sillä se on pelottava ajatus. Jos kuolemaa ei olisi, elämämme kehon vankina jatkuisi äärettömiin kokeiltuamme vaikka mitä paljon lupaavaa, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Ei, on hyvä että lopulta vapaudumme fyysisestä haudastamme, kuten Platon tätä tilaa kutsui, ja voimme nauttia arvokkaasta levosta, kunnes sukellamme takaisin seuraavaan ruumiillistumaan.
6.9.1.23Kuuntele 6 tou 2019Suuren kuormituksen ja vakavien vaarojen keskellä etsijä saa rohkeutta ja kestävyyttä talismaanisesta voimasta, jonka antaa Korkeamman Itsen muistaminen. Se on aina läsnä.
14.22.3.133Kuuntele 7 tou 2019Jumalallinen armo ei anna ihmiselle hänen pyytämäänsä vaan sen, mitä hän tarvitsee. Joskus ne ovat sama asia, joskus eivät. Vain viisailla ne vastaavat aina toisiaan; muilla ne voivat olla jyrkän ristiriitaisia.
12.18.5.235Kuuntele 8 tou 2019Ego, joka niin kärkkäästi valittaa muilta ihmisiltä saamaansa kohtelua ja niin hitaasti myöntää oman huonon käyttäytymisensä, on ihmisen tärkein ja pahin vihollinen.
6.8.3.104Kuuntele 9 tou 2019On tehtävä entistä kovemmin työtä luonteen eteen ja murskattava ego, jotta mieli herkistyy vastaanottamaan hengellisen Armon, joka laskeutuu initiaation aikana.
2.1.6.761Kuuntele 10 tou 2019Kun edellytyksesi ovat paremmat, voit pyrkiä ihmisjoukkojen palvelemiseen. Mutta siihen asti on parempi jatkaa työskentelyä itsesi kanssa, jalostaa moraalia ja luonnetta, hankkia lisää tietoa filosofisista opetuksista, nöyrtyä päivittäiseen rukoukseen ja palvelukseen ja kehittää sitä intuition säiettä, joka yhdistää sinut Sieluun.
3.2.8.66Kuuntele 11 tou 2019Vaikka kasvusi hitaus lannistaisikin tunteitasi, järjen on aina saatava rohkaisua sen muistamisesta, että pyhä viisaus on sisin olemuksesi.
5.6.1.417Kuuntele 12 tou 2019Nöyryys tarkoittaa halua myöntää se kalvava totuus, että omat luonteen puutteet (eivät muiden) ovat olleet syynä useimpiin oman elämän murheisiin.
12.18.3.48Kuuntele 13 tou 2019Ensin ihmisen on järjellä ymmärrettävä totuus todellisesta olemuksestaan, ja vasta sitten hän voi edetä harjoituksiin, jotka johtavat sen realisoitumiseen.
5.7.1.129Kuuntele 14 tou 2019Tässä syvässä meditaation tilassa ihminen hädin tuskin tiedostaa kehonsa. Jäljellä oleva heikko tietoisuus siitä esineellistää sen joksikin, jota hän käyttää tai johon on pukeutunut, eikä se todellakaan ole hän itse. Hän tuntee sen olevan pelkästään mielen luomus.
15.23.7.82Kuuntele 15 tou 2019On elettävä läpi kaikki reinkarnaatiot, sillä ne tarvitaan koko luonteen ja kaikkien kykyjen ilmentymiseen.
6.9.2.150Kuuntele 16 tou 2019Saat suojan vihollistasi vastaan samassa suhteessa kuin olet pitänyt egosi poissa reagoidessasi häneen. Tämä antagonismi edellyttää tyyneyden ja välinpitämättömyyden lisäksi myös positiivista anteeksiantoa ja aktiivista rakkaudellisuutta…
5.6.5.315, OteKuuntele 17 tou 2019Yliminän armo on salaisesti aktiivinen sinussa ja ympärilläsi kauan ennen sen näyttäytymistä sinulle avoimesti.
12.18.5.271Kuuntele 18 tou 2019Tässä egon poistyöstämisessä voit käyttää koko elinajan vain huomataksesi, ettei se silti näytä onnistuneen kovin hyvin, mutta se on kuitenkin mitä tärkeintä valmistellessasi täyttä egosta luopumista, joka tapahtuu kun se—Armon vaikutuksesta—yhtäkkiä nousee sydämeen.
6.8.4.422Kuuntele 19 tou 2019Jos päähänpinttymät tekevät tietoisuudesta valvetilassa vaikeasti saavutettavan, unessa tietoisuus vastaanottaa sanoman paremmin.
14.22.1.147Kuuntele 20 tou 2019Kaikkia tasapainoamme horjuttavia vaikutuksia, yhteyksiä, ihmisiä ja paikkoja on vältettävä ei toivottuina tai jopa pahoina.
3.2.5.186Kuuntele 21 tou 2019On kehitettävä uskonnollista hartautta, mystistä intuitiota, moraalia, järkiperäistä älyä ja käytännön hyödyksi olemista täydemmän persoonallisuuden kasvattamiseksi. Näin tulet sopivaksi instrumentiksi, jonka tietoisuuteen Yliminä voi laskeutua valveilla ollessasi.
0.2.0.5Kuuntele 22 tou 2019Jos ego on liian voimakas, Yliminän korkein säteily ei pääse ihmisen tietoisuuteen, vaikka hän kaipaisi sitä kiihkeästi.
6.8.3.161Kuuntele 23 tou 2019Platon katsoi, että viidenkymmenen vuoden ikä on sopiva käännekohta, jossa ihmisen tulee siirtyä pelkästä elämisestä elämän korkeamman tarkoituksen jatkuvaan mietiskelyyn …
9.13.3.135, OteKuuntele 24 tou 2019…Kun Salaisen Tarkkailijan meditaatioharjoitus onnistuu, ihminen kokee, ettei ole yksin vaan mystisen läsnäolon seurassa, ja tätä seuraa varmuuden ja turvallisuuden hyväntahtoinen tunne. Hän kokee kuitenkin vielä paljon enemmän kuin nämä mainitut asiat.
15.23.6.86, OteKuuntele 25 tou 2019…Kokemuksen perusteella voidaan sellaista asennetta pitää oikeutettuna, että uskontoa tarvitaan, koska tarvitaan uskoa korkeampaan Olentoon.
12.17.1.178, OteKuuntele 26 tou 2019Oikeat ajatukset voivat ajoissa nujertaa aistit, jotka houkuttelevat harhaan valitulta oikean käyttäytymisen tieltä. Jatkuva ponnistelu voi nujertaa ajatukset, jotka houkuttelevat harhaan valitulta meditaation polulta. Mutta ego, joka estää meiltä pääsyn taivasten valtakuntaan, ei suostu alistumaan vaan pelkästään teeskentelee tekevänsä niin.
6.8.4.418Kuuntele 27 tou 2019Ihmisen luonne määrää hänen hengellisyytensä perustan ja lopullisen asteen. Ja luonne mitataan hänen tekojensa kautta.
1.6.0.31Kuuntele 28 tou 2019Älä loukkaa Korkeampaa Voimaa kutsumalla sitä tiedostamattomaksi; se ei ole vain täysin tietoinen vaan myös täydellisen älykäs. Todellinen Itse, joka on tämä voima, ei tarvitse määräyksiä tai ohjeita fyysisiltä aivoilta.
14.22.3.247Kuuntele 29 tou 2019Ihanteena on tasapainossa olevien ominaisuuksien täydellisyys ja harmonia, jossa mitään ei ole tuhlattu tai kielletty: aktiivisen tahdon rinnalla on mystinen intuitio, mielihyvää kaipaavat aistit on vakautettu totuutta rakastavalla järjellä.
3.2.5.131Kuuntele 30 tou 2019Sivistyneet ihmiset, jotka ymmärtävät ja arvostavat tieteen palveluksia mutta valittavat sen vaaroja ja tunnistavat sen rajoitteet, saavat toivoa tietoisuuden tutkimisesta ja kehittämisestä.
5.7.6.135Kuuntele 31 tou 2019
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se