Day by day
Ylpeän sydämen on nöyrryttävä, ennen kuin Yliminä näyttäytyy.
12.18.3.14Kuuntele 1 maa 2016On väärin uskoa, että meissä on kaksi erillistä mieltä, kaksi itsenäistä tietoisuutta—toinen alempi egon mieli ja toinen korkeampi Yliminän mieli--niin, että se näistä, jota ei tarkkailla, tarkkailee tuota toista. Ei ole muuta kuin yksi itsenäinen loistava mieli, ja kaikki muu on vain sen sisäistä heijastumaa. Ego on siihen sidoksissa oleva sarja ajatuksia.
6.8.1.74Kuuntele 2 maa 2016En koskaan kyllästy kertomaan, että Yliminä on yhtä rakastava kuin omat vanhemmat ja että se huolehtii todellisesta hyvinvoinnistamme. Mutta meidän on tunnettava vastarakkautta ja antauduttava ehdoitta, jos haluamme päästä oikeanlaiseen suhteeseen sen kanssa.
12.18.1.15Kuuntele 3 maa 2016Kehon aistimet kertovat meille ympäristössämme olevien asioiden luonteesta ja laadusta. Mutta ilman mieltä mikään kerrottu ei tulisi tiedostetuksi. Tämän voi todistaa helposti. Kun mielemme vetäytyy etäälle aistimista kuten syvässä mietiskelyssä tai koko huomiomme vievässä muistossa, vieraannumme ympäristöstä emmekä juuri huomaa siinä olevia asioita. Toisin sanoen aistimme loppujen lopuksi vain sen, minkä mieli aistii.
13.21.1.36Kuuntele 4 maa 2016Voittaja on se, jolla on horjumattoman optimismin, jatkuvan ponnistelun ja luovan ajattelun valttikortit.
6.9.4.119Kuuntele 5 maa 2016Kun egon ajatukset ja halut riisutaan pois, katsomme itseämme sellaisena kuin olimme aivan alussa ja jollaisia olemme taas kaiken jälkeen. Silloin olemme vain Yliminä jumalalle ominaisessa yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa.
15.24.4.1Kuuntele 6 maa 2016Koko ihmisen kaipaus päästä pois egon vankilasta ja saavuttaa itsessä tila nimeltä MINÄ OLEN heijastuu hänen kokeiluissaan juomisen, huumeiden, seksin, seikkailun tai kunnianhimon alueilla.
6.8.4.360Kuuntele 7 maa 2016Kukaan ei tiedä ennalta, miten pitkään se pysyy hänen luonaan. Se ilmaantui tyhjästä ja ajattomuudesta, ja sitten seuraavassa hetkessä se katosi. Vierailu voi toistua tai sitten ei, mutta koska se ei ole mitään ihmisen itsensä saavuttamaa, tapahtuman toistuminen ei ole hänen hallittavissaan. Niin alkaa elämänpituinen takaa-ajo, kaikkein rakkain toive—toistaa kokemus ja erityisesti jäädä pysyvästi tuohon maagiseen muuttuneeseen tilaan.
14.22.7.89Kuuntele 8 maa 2016... Sisältämme löytyvän Jumalan täytyy yhtä lailla olla olemassa myös ulkopuolellamme ilmentyvässä maailmankaikkeudessa. Miten muuten Hän voisi olla ääretön...?
13.20.1.325, OteKuuntele 9 maa 2016Psykologiset menetelmät ovat yhtä välttämättömiä kuin uskonnolliset harjoitukset. Ihmisen ajatusmaailma on yleensä sekava, alati liikkeessä ja rauhaton. Siihen on lisättävä yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa säännöllisesti harjoitettu meditaatio, ensiksi luonteen jalostamiseksi ja toiseksi avaamaan käytävä korkeamman itsen tietoiseen ymmärtämiseen.
4.4.1.44Kuuntele 10 maa 2016Kun tulee ruumiista luopumisen hetki, olet valmis tähän kohtalon määräämään tapahtumaan, ja toisin kuin tietämättömien kohdalla usein nähdään, et käy epätoivoista kamppailua ja takerru siihen muotoon, joka on täyttänyt tarkoituksensa.
16.25.3.285Kuuntele 11 maa 2016... Itsen kouluttaminen voi jatkua ja jatkua. Siihen ei tule loppua. Ego pystyy aina löytämään keinot, joilla etsijä pidetään kiireisenä itsensä kehittämisessä, jolloin hän ei näe sitä tosiasiaa, että ego on vielä siellä kaikkien saavutettujen tavoitteiden takana. Sillä miksi ego tappaisi itsensä? Kuitenkaan valaistumista, joka on pyrkimysten kohde, ei voi koskaan saavuttaa, ellei tiellä esteenä oleva ego katoa. Kun etsijä on ymmärtänyt tämän, ei ole muita vaihtoehtoja kuin astua Lyhyelle Tielle, jolle hän on nyt täysin valmis.
15.23.4.119, OteKuuntele 12 maa 2016Jos mennyttä ei voi sovittaa ja tulevaisuutta ennustaa, mikä muu käytännön tie olisi käytössä kuin tämän hetken suojaaminen jumalallisen jatkuvalla muistamisella?
15.23.6.158Kuuntele 13 maa 2016Lyhyen Tien menetelmä on vahvistaa ajatusta siitä, että Yliminän taivaallisessa tietoisuudessa ei ole pahuutta, vääriä tekoja, synnillisyyttä tai epätäydellisyyttä. Ja koska ihmisen todellinen olemus on siellä, etsijän tulisi samaistua siihen...
15.23.6.129, OteKuuntele 14 maa 2016... Henkilökohtainen minä ei ilmennyt tyhjyydestä eikä voi siksi palata tyhjyyteen kuollessaan. Se poistuu elävään Universaaliin Mieleen, sulautuu siihen.
6.8.1.114, OteKuuntele 15 maa 2016Jumalallinen perusolemus on äärelliselle järjelle tuntematon, mutta tietyssä mielessä syvä intuitio voi tietää siitä. Tämä tunne voi nousta ihmiseen, joka on ennalta valmistautunut siihen saatuaan ohjeita ja puhdistautuen, tai opiskeltuaan tiedot ja puhdistautuen, jos hän torjuu ajatukset, jopa perusolemusta koskevat, tai antaa niiden raueta omalla painollaan, ja jää odottamaan sen näyttäytymistä kärsivällisesti, kunnioittaen, rakastaen—näitä kolmea erittäin tärkeää tilaa vaalien.
16.28.2.90Kuuntele 16 maa 2016Jos otamme kunnioittaen vastaan jokaisen intuitiivisen tunteen ja olemme luottaen yhteistyössä niiden kanssa, intuitio alkaa vähä vähältä vierailla luonamme usein.
14.22.1.95Kuuntele 17 maa 2016Jopa hyvissä aikeissa olevat ja hengelliset ihmiset tekevät paljon virheitä elämässään vain siksi, etteivät he voi nähdä onnettomia tuloksia, joihin heidän väärät ratkaisunsa ja tekonsa vääjäämättä johtavat. Vain kokemus voi auttaa niiden korjaamisessa, ja vain jälleensyntymä voi antaa tarpeeksi kokemusta.
6.9.2.226Kuuntele 18 maa 2016... Yliminän muistaminen on pidettävä mielessä ajatusten takana, vaikka ihminen vaikuttaisi olevan täysin tarkkaavainen ulkoisista asioista...
15.23.6.176, OteKuuntele 19 maa 2016Loppujen lopuksi meidän on opittava taito olla tekemättä mitään! Saattaa vaikuttaa siltä, että kuka tahansa pystyy tähän ilman mitään valmistautumista tai harjoittelua, mutta tosiasia on, että juuri kukaan ei siihen pysty. Ilmaisu olla tekemättä mitään on nimittäin tulkittava ehdottomana. Meidän on opittava olemaan täysin ilman toimintaa ja ajattelua—ilman mitään jännitteitä tai egon ilmentymiä. Raamatun ilmaisu Lakatkaa te huolehtimasta! sanoo juuri saman asian mutta positiivisesti, kun toisaalla se sanotaan negatiivisesti. Jos todella onnistumme oppimaan tämän taidon ja istumme ehdottoman hiljaa pitkiä jaksoja, meille on annettu kaikista palkkioista parhain, Raamatussa luvattu: tietäkää, että minä olen Jumala.”
15.23.7.258Kuuntele 20 maa 2016Paras meditaatio omien kärsimystemme unohtamiseksi on Tyhjyyden mietiskely. Jos onnistumme siinä edes osittain, onnistumme samassa suhteessa unohtamaan egon, joka on kärsimyksen kokija, jolloin kärsimykset häviävät.
15.23.8.124Kuuntele 21 maa 2016Tämä maallinen elämä on kapea portti, joka avautuu valtakuntaan.
9.13.2.185Kuuntele 22 maa 2016... Yliminän muistamisen harjoituksella on erikoinen oma voimansa sen epämuodollisuudesta ja ohjaamattomuudesta huolimatta...
15.23.6.176, OteKuuntele 23 maa 2016... Hänen tehtävänsä on yksi vanhimmista ihmiskunnan historiassa—vakuuttaa kaikki siitä, että seuraava kysymys kannattaa kunkin esittää itselle: Mitkä ovat ihmiselämän perimmäiset arvot?
13.20.4.275, OteKuuntele 24 maa 2016Kuka on halukas uhraamaan maailmalliset intressinsä sen eteen, että pääse lähemmäs aineetonta Yliminää...?
12.17.6.157, OteKuuntele 25 maa 2016Kun sulautuminen itseen on jo jonkin verran edennyt ja keskittyminen suhteellisen vakaa, olemme valmiita kolmanteen vaiheeseen, kontemplaatioon. Tässä kohtaa oman pyrkimyksen tulisi lakata. Intuitio ilmenee hienovaraisesti, ja sillä hetkellä meidän on annettava sen vaikuttaa meihin ollessamme mahdollisimman nöyriä sisimpäämme kohtaan. Jos voimme tutkia sitä tarkemmin, sen voima ja selkeys kasvavat... Kun se kehittyy, jokin hengenomainen läsnäolo tuntuu valtaavan meidät, jumalallisempi, onnellisempi ja jalompi itse kuin mitä tavallisesti olemme. Taivaallinen tunne on kaikkialla sisäisessä olemuksessamme. Se tuntuu tulevan jostain kaukaisesta maailmasta, mutta silti se on kuin jotain mystistä etäisesti muistettua musiikkia paradoksisessa vierauden ja tuttuuden yhdistelmässään. Olemme silloin kynnyksellä, jonka toisella puolella on yhteytemme Jumalaan.
15.23.7.197, OteKuuntele 26 maa 2016Kaikki tuntuu kadotetulta ihmisessä, joka luovuttaa oman tahtonsa syvällä sydämessään korkeammalle itselle, kun hän hylkää omat tavoitteensa, toiveensa ja tarkoituksensa. Kuitenkin tosiasiassa vasta silloin kaikki saavutetaan.
6.8.4.458Kuuntele 27 maa 2016Viisas ei voi tuomita ketään eikä kieltää keneltäkään myötätuntoaan, vaan hän löytää paikan sydämessään pahimmallekin syntiselle. Hän tietää, että kaksinaisuus ei ole muuta kuin unta, ja hän löytää itsensä aina uudestaan kaikissa tietoisissa olennoissa. Hän tietää, että maailman murhe syntyy sen väärästä ja kuvitteellisesta erillisyyden tunteesta.
16.25.3.288Kuuntele 28 maa 2016Lyhyellä Tiellä nostat itsesi korkeamman läsnäoloon sen sijasta, että hyökkäisit alemman itsen kimppuun. Pahuus voi silloin sulaa pois omaa tahtiaan.
15.23.1.132Kuuntele 29 maa 2016Kaikkialla, missä ihmisen tietoisuutta on, missä on ajattelija, siellä ovat myös hänen ajatuksensa. Subjekti ja objekti yhdistyvät tehdäkseen egon, Itsen, tietoisen olemassaolon mahdolliseksi, niin hereillä kuin unessa.
6.8.2.72Kuuntele 30 maa 2016Mitä tarkoittaa egon vallasta eroon pääseminen? Emme tiedä, mitä ponnisteluja tuohon tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan, ennen kuin vastaus on selvä. Ensinnäkin se tarkoittaa jatkuvaa harjoitusta siinä, että tarkastelemme itseämme ja kohtaloitamme yhtä viileästi, kiinnostumatta ja puolueettomasti kuin tarkastelemme muita ihmisiä ja heidän kohtaloitaan. Toiseksi se tarkoittaa jatkuvaa valppautta torjua henkilökohtaisten ajatus- ja tunnetottumusten vääristävät, sokeuttavat ja harhauttavat vaikutukset. Egon elämä koostuu enimmäkseen juuri näiden, pitkän ajan myötä kertyneiden luonteemme taipumusten sokeasta seuraamisesta. Kolmanneksi se tarkoittaa jatkuvaa ajatusten ja tunteiden vaientamisen harjoitusta, kun kehitämme mielen hiljaisuutta.
0.2.4.21Kuuntele 31 maa 2016
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se