Day by day
... Vaikka ihminen olisi vasta alussa, hänellä on paljon toivoa, jos hän vain on halukas näkemään virheensä, jos hän on itsensä ankarin tuomari ja jos hän pyrkii ennen muuta jatkuvasti ja sinnikkäästi korjaamaan asiat elämässään.
3.2.6.69, OteKuuntele 1 maa 2014Monet tyytyvät saavuttamaan vain väläyksen Yliminästä. Mutta joillekin se ei riitä, vaan he etsivät pysyvää yhteyttä Yliminän kanssa ja vieläpä mahdollisimman suurella voimalla.
2.1.5.109Kuuntele 2 maa 2014Siinä on eroa, astutaanko ainoastaan Pitkälle Tielle vai kuljetaanko sitä ja Lyhyttä Tietä yhtä matkaa. Jälkimmäisessä tapauksessa saat vielä mukaasi opastavan valon, suojaavan rauhan, nopeamman edistymisen ja tasapainon harmonian.
15.23.5.185Kuuntele 3 maa 2014Voimme tuntea Yliminän vain olemalla se, emme ajattelemalla sitä. Se on ajatusten tuolla puolen, koska se on itse Ajatus, Puhdas Mieli.
14.22.3.190Kuuntele 4 maa 2014Jos olisimme Luonnon paikalleen kahlitsemia muuttumattomia olentoja, mikään ei olisi yrittämisen arvoista. Mutta emme ole sellaisia. Olemme älyn dynaamisia keskittymiä. Useimmat meistä kasvavat hitaasti. Me kaikki voisimme muuttua nopeammin. Jotkut meistä voisivat kasvaa jopa erittäin nopeasti. Voimme nimittäin saada tahdollamme aikaan mitä tahansa. Sydämemme hiljaisuudessa meidän on tahdottava asian saattamista valmiiksi, ja niin se jo tapahtuu. Tahtominen kantaa ihmistä eteenpäin ja ylöspäin, ja epäonnistuminen vain kannustaa uusiin yrityksiin.
3.2.6.45Kuuntele 5 maa 2014Etsimämme kuuluu jo valmiiksi meille, sillä Yliminä on aina tässä ja nyt. Siksi oikeastaan ei ole mitään henkistä etsintää, kuljettavaa tietä tai saavutettavaa määränpäätä.
15.23.1.28Kuuntele 6 maa 2014Ruumis tuntuu olevan kovin etäällä, mutta minä tunnen olevani lähempänä Itseä kuin koskaan. Tunnen, että nyt olen mielessäni enkä enää ruumiini vanki. Minut valtaa vapautumisen tunne. Olen yhtä vapaa kuin itse Avaruus.
15.23.7.89Kuuntele 7 maa 2014Ei Descartesin ajatusmallia Ajattelen, olen siis olemassa vaan mystikon Sisimmässäni on Sielu, siksi olen olemassa. Descartesin minä on suhteellinen ja muuttuva, kun mystikon subjekti on absoluuttinen ja pysyvä.
6.8.1.47Kuuntele 8 maa 2014Lopulta luotat tuohon pieneen sisäiseen ääneen, joka kertoo sinulle minne kääntyä, jos vain kuuntelet nöyrin mielin.
14.22.1.163Kuuntele 9 maa 2014Ihmisen todellinen olemus kätkeytyy hiljaisuuden ytimeen, hiljaisuuden keskellä olevaan tyhjiöön. Tämä ydin, tämä tyhjiö on vain pienenpieni piste ulottuvuuksia ajateltaessa. Sitä ympäröi joka puolelta ajatusten ja halujen kehä, joka muodostaa kuvitellun minän, egon. Uudet ajatukset saavat kehän jatkuvaan käymistilaan, uudet halut muuttavat sitä jatkuvasti, ja se on milloin kuplivan ilon vallassa milloin murheen alhossa. Siinä kuin keskus on ikuisessa rauhassa, sitä ympäröivä kehä ei ole sitä koskaan. Keskuksessa asuu rauha, kehä tuhoaa sen.
6.8.1.32Kuuntele 10 maa 2014Elämäntapamme ja asenteidemme on heijastettava mieltämme ohjaavien aatteiden totuutta. Sen lisäksi niiden on osoitettava sitä voimaa, joka kuuluu luonnostaan näihin aatteisiin.
3.2.6.46Kuuntele 11 maa 2014... Henkisen etsinnän tiellä on tarpeen kehittää tahdonvoimaa. Kokelaan on harjoitettava itsehillintää päästäkseen vahingollisten halujen ja negatiivisten ajatusten herraksi. Hänen täytyy saada noista haluista ja ajatuksista johtuva toimintansa kuriin…
4.5.1.1, OteKuuntele 12 maa 2014Pääsemme paratiisiin, kun kontemplaatiossa pääsemme tietoisuuteen Yliminästä.
15.23.7.96Kuuntele 13 maa 2014Meditaatiosta on tultava päivittäinen rituaali, osa päivän ohjelmaa samoin kuin lounas tai päivällinen, jota ei sovi jättää väliin. Mutta siihen on suhtauduttava tuntien pyhyyttä, jollaista ruumiin ravitsemisella ei ole.
3.3.2.139Kuuntele 14 maa 2014Yliminä on läsnä, mutta se on kätkössä tietoisen olemuksemme sisällä. Vain siellä, syvissä kerroksissa, kohtaamme harhanäyistä vapaan Totuuden, illuusioista vapaan Todellisuuden.
14.22.3.225Kuuntele 15 maa 2014Ego on kokoelma ajatuksia, jotka kiertävät kehää muuttumattoman ja tyhjän ytimen ympärillä. Jos lukemattomien jälleensyntymien tottumukset eivät olisi tehneet niitä niin voimakkaiksi ja piintyneiksi, ne voitaisiin mitätöidä. Silloin todellisuus--MIELI—voisi paljastua meille.
6.8.2.37Kuuntele 16 maa 2014... Sinun on ensin asetettava ego, oma egosi tärkeimmäksi tarkkailun kohteeksi... Kun olet käyttänyt tarpeeksi aikaa harjoitteluun, opiskeluun ja pohtimiseen, saanut apua ja ollut vilpitön, pystyt vakiinnuttamaan jonkin tasoisen persoonattomuuden ja neutraalisuuden. Kun sisäinen rauha on täysin saavutettu, työ helpottuu huomattavasti kunnes se päättyy korkeamman Itsen, Yliminän suomaan armoon…
15.23.6.97, OteKuuntele 17 maa 2014Päämäärät, joihin pyritään, ovat vain kuviteltuja. Vain yksi päämäärä on kiistatta todellinen, täysin varma ja väärentämätön totuus—se on muuttumaton ja ikuinen. Ja kuitenkin juuri se on ihmiskunnalta kadoksissa!
2.1.1.162Kuuntele 18 maa 2014Kuinka lohduton on kyynikon julistus: Ei ihminen pysty muuttamaan itseään. Vaan kuinka toiveikasta on kuulla Sokratesin omasta kokemuksesta, että hän syntyi maailmaan monine paheineen mutta pääsi niistä eroon järkensä avulla…
8.12.4.122, OteKuuntele 19 maa 2014Kuinka lohduton on kyynikon julistus: Ei ihminen pysty muuttamaan itseään. Vaan kuinka toiveikasta on kuulla Sokratesin omasta kokemuksesta, että hän syntyi maailmaan monine paheineen mutta pääsi niistä eroon järkensä avulla.
14.22.3.229Kuuntele 20 maa 2014Koska inhimillisessä kokemuksessa ei ole mitään vastaavaa eikä koko maailmankaikkeudessa ole sille vastakohtaa, johon verraten sitä voisi kuvailla, Absoluutti jää ihmisjärjelle täysin käsittämättömäksi.
16.28.2.42Kuuntele 21 maa 2014Ihmisen henkilökohtainen ego muodostuu universumin epäpersoonallisesta elämästä samoin kuin aalto muodostuu valtameren vedestä. Se kutistaa, kahlehtii, rajoittaa ja rajaa tuon äärettömän elämän pieneen äärelliseen alueeseen. Aallossa sama tapahtuu valtameren vedelle. Ego sulkee pois niin suuren osan universaalin olennon voimasta ja älykkyydestä, että se näyttää kuuluvan aivan toiseen, valtavan paljon kehittymättömämpään olemassaolon muotoon. Aaltokaan ei vain veden päällä ilmetessään ja pienessä koossaan kerro mitään sen alla vellovan veden suunnattomasta syvyydestä ja määrästä…
6.8.1.102, OteKuuntele 22 maa 2014Kun tavoittelet henkisen Etsinnän kohdetta samalla antaumuksella, jolla kaikki ihmiset tavoittelevat maallisia asioita, voit pian jo nähdä sen.
3.2.6.41Kuuntele 23 maa 2014Hän tunnistaa luonteenpiirteensä, niin kuin ne olisivat hänen ulkopuolellaan ja kuuluisivat jollenkin toiselle eivätkä vaikuta hänessä itsessään. Hän tutkii heikkouksiaan, jotta ymmärtäisi ne läpikotaisin. Ne eivät kauhistuta häntä, sillä hän tunnistaa myös vahvuutensa.
4.4.4.146Kuuntele 24 maa 2014Tässä ei oikeastaan ole mitään saavutettavaa, ainoastaan hyväksyttävää. On hyväksyttävä se tosiasia, että on jumalallinen.
15.23.1.31Kuuntele 25 maa 2014Koska ajattelu on aikaan sidottua toimintaa, se ei voi johtaa Ajattomuuteen. Sen saavuttamiseen tarvitaan mielen hiljaisuus.
4.4.7.52Kuuntele 26 maa 2014Maailmanmieli on kaikkea elämää ylläpitävä tietoinen Voima, kaikkia atomeja kantava älyllinen energia, jumalallinen olento maailmankaikkeuden taustalla ja sisällä.
16.27.2.56Kuuntele 27 maa 2014... Eikö ole loogista, että ihmisen mielen ollessa ääriään myöten täynnä häntä itseään, tilaa ei jää sen yläpuolella olevalle Yliminälle?
6.8.1.52, OteKuuntele 28 maa 2014Ensimmäiseksi on välttämätöntä erottaa omat ajatukset ja asenteet luonteen eläimellisestä puolesta—ei mistään moraalisista vaan metafyysisistä syistä. Tämä edellyttää tarkkailijan roolin omaksumista osana sisäistä työtä. On tarkkailtava ruumista (ja sen toimintaa, haluja ja intohimoja) ikään kuin jonain itsestä erillisenä, jotta lyhyesti ilmaistuna saadaan etäisyyttä asioihin…
15.23.6.98, OteKuuntele 29 maa 2014Jos voisimme jäljittää tuon tuntemuksen omasta itsestä, joka on kaiken sen takana, mitä ajattelemme, sanomme ja teemme, ja jos osaisimme sitten erottaa sen ajatuksista, tunteista ja fyysisestä kehosta, huomaisimme sen alkuperän olevan korkeammassa Voimassa, joka vaikuttaa koko maailman taustalla.
6.8.1.134Kuuntele 30 maa 2014Ihmisen innoituksen voimakkuus riippuu siitä, kuinka vahvasti hän on tietoinen Yliminän läsnäolosta. Jos hän on myös lahjakas jollain taiteen alalla, hänen työnsä inspiraation voima muuttuu vastaavasti.
14.22.2.25Kuuntele 31 maa 2014
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se