Day by day
Pysy etsinnässä, tee sen harjoitukset ja noudata sen sääntöjä osoittaen kärsivällisyyttä, joka ei keskeydy hetkeksikään. Jos teet kaiken tämän, viimein koittaa aika, jolloin Yliminä ei voi enää pysyä poissa. Silloin se ei enää salaa itseään vaan on sydämessäsi.
3.2.3.176Kuuntele 1 maa 2012... Ihminen, jolla on filosofinen asenne, täyttää kaikki velvollisuutensa maailmaa kohtaan. Hän ei uhraa totuutta, rehellisyyttä ja kunniaa rahan eteen. Hän käyttää aikaa, voimia, kykyjä ja rahaa viisaasti ihmiskunnan parhaaksi, ja ennen muuta filosofi rukoilee jatkuvasti, että Yliminä hyväksyisi hänen omistautumisensa palvelun välikappaleeksi. Ja tämän se varmasti tulee tekemään.
5.6.2.151, OteKuuntele 2 maa 2012Osa hänestä ei voi kuolla, ei siirtyä olemattomuuteen. Mutta tämä osa on hyvin syvällä sisimmässä. Viisaat löytävät sen ennen ruumiillista kuolemaa ja oppivat ankkuroimaan tietoisuutensa siihen. Muut kohtaavat sen jossain kuoleman jälkeisessä vaiheessa.
6.9.1.49Kuuntele 3 maa 2012Ethän voi muuta kuin lopulta onnistua, kun aloitat mietiskelyn sillä asenteella, että istut tässä vaikka kuinka kauan saadaksesi tunteen yhteydestä Yliminän kanssa.
4.4.2.309Kuuntele 4 maa 2012Kuuntele miten pikkulinnut tervehtivät aurinkoa iloisesti sirkuttaen, laulaen sydämensä pohjasta! Se on niiden tapa ilmaista palvontansa sitä ainoaa Valoa kohtaan, jonka ne voivat tuntea ja joka on niiden ulkopuolella. Mutta ihminen voi tuntea myös sisäisen Auringon, Yliminän valon. Kuinka paljon suurempi syy hänellä onkaan sirkutukseen ja lauluun kuin pikkulinnuilla! Ja kuinka harvat ihmiset tuntevat kiitollisuutta tästä etuoikeudesta.
12.18.1.3Kuuntele 5 maa 2012Viisauden äänen voi tunnistaa ratkaisun hetkellä siitä tosiasiasta, että se tulee kuuluviin syvässä sisäisessä rauhassa, täydellisessä rauhallisuudessa, kun taas impulsiivinen yllyke usein syntyy liiallisen intomielisyyden tai tarpeettoman kiihtymyksen aiheuttamana.
14.22.1.199Kuuntele 6 maa 2012Jos epäröit liian kauan ottamasta kurssia, jonka intuitio kehottaa sinua ottamaan ja jossa kyse on korkeammasta elämästä, kohtalo saattaa puuttua peliin ja saada sinut äkkiä tajuamaan, että tämä todella on se oikea tie ja kaikki epäilyt on vain hylättävä.
14.22.1.240Kuuntele 7 maa 2012... Hän hyväksyy sen Valaistuneiden kertoman totuuden, että Todellisuus on hänen sisin olemuksensa. Looginen seuraamus tästä on, että henkilökohtaiset, menneisyydestä periytyvät taipumukset, tavat ja asenteet jätetään omaan arvoonsa, ja on ajateltava ja toimittava ikään kuin olisi itsekin valaistunut…
15.23.6.109, OteKuuntele 8 maa 2012Viisaus on välttämätöntä, jotta elämässä saisi kaiken mahdollisen toteutumaan. Luonteen koulimista tarvitaan, jotta vältettävissä oleva kärsimys voitaisiin välttää. Ajatuksen hallintaa tarvitaan rauhan saavuttamiseen. Korkeimman palvelu on välttämätöntä hengelliseen täyttymykseen pääsemiseksi.
3.2.5.26Kuuntele 9 maa 2012Syvässä unessa meillä ei ole mitään ajan tajua. Olemme silloin ikuisuudessa! Kun olemme tulleet täysin vakuuttuneiksi ajan kuvitteellisuudesta ja tämä vakaumus on muuttunut pysyväksi asenteeksi, ikuisuus paljastaa itsensä jopa valveilla ollessamme. Tätä on elämä Yliminässä…
13.19.4.84, OteKuuntele 10 maa 2012Egossa maan päällä saatamme tehdä havainnon pyhän Yliminän ilmentymästä sopeutuneena ajan ja paikan rajoituksiin. Kaikki tämän suuren totuuden löytäneet tietävät, ettei Yliminä ole kauempana kokijastaan kuin hänen oma sydämensä ja että ”Itseksi” kutsumamme on erottamattomasti yhtä sen kanssa, jota kutsutaan Jumalaksi.
14.22.3.349Kuuntele 11 maa 2012Jokainen, joka vaalii tämän jumalallisen liekin kirkasta paloa sydämessään, säteilee hengellistä tarkoitustaan kaikkiin, joiden kanssa hänellä on yhteys.
14.22.2.110Kuuntele 12 maa 2012Maailmanidea sisältää siemenen lailla kaikki maailmankaikkeuden elementit ja ominaisuudet, jotka ilmentyvät ajallaan. Siinä mielessä on ennalta määrättyä, että ne toistuvat ikuisuuksiin, vaikka ne liukenevat ja häviävät…
16.26.1.114, OteKuuntele 13 maa 2012Miten ihminen voisi täysin ilmaista itseään, ellei hän kehitä itsensä kaikkia puolia? Hengellinen evoluutio vaatii häntä hylkäämään egon ja etenee rinta rinnan henkisen evoluution kanssa, joka vaatii häntä kehittämään egon täydelliseksi.
6.8.1.158Kuuntele 14 maa 2012Aina kun hädässä tarvitset apua, opastusta, suojelua tai innoitusta, käännä ajatukset pois omasta voimastasi ja laske ne rukouksessa nöyrästi korkeamman voiman jalkojen juureen.
12.18.2.64Kuuntele 15 maa 2012Henkisessä hiljaisuudessa ja sisäisesti vastaanottavana aloitetun päivän työ alkaa hyvin. Kaikki tästä myöhemmin seuraavat ideat, päätökset, suunnitelmat ja toimet ovat viisaampia, parempia ja jalompia kuin, jos päivän aloitus olisi ollut toisenlainen.
3.3.1.25Kuuntele 16 maa 2012Egosta vapautuminen alkaa, kun on vapauduttu jännityksestä. Kun keho, tunteet ja mieli saadaan rentoutumaan, valmistetaan tietä tähän toivottuun lopputulokseen...
3.3.3.26, OteKuuntele 17 maa 2012Vaatimattomuus, herkkyys ja tunteiden jalous ovat olennaisia ominaisuuksia, joita on kehitettävä. Vielä välttämättömämpää on nöyrän palveluksen, omistautumisen ja rukoilun päivittäinen harjoitus.
12.18.3.43Kuuntele 18 maa 2012Hengellisessä etsinnässä edistyy pisimmälle se, joka yrittää tehdä eniten eroa itsensä ja egon välillä. Taistelusta tulee pitkä ja ankara, sillä väärällä ajatuksella siitä, että ego on hänen todellinen itsensä, on hypnoottisen voimakas ote. Koko hänen olemuksensa kaikki voima on käytettävä tähän taisteluun virheen poistamiseksi ja totuuden juurruttamiseksi, eikä tässä virheessä ole kysymys ainoastaan älyn vaan myös tunteiden ja tahdon harhasta.
6.8.4.198Kuuntele 19 maa 2012Tämän filosofisen tiedon välittäminen eteenpäin on yhtä välttämätöntä kuin olennaisen maanviljelyä tai teollista tuotantoa koskevan tiedon välittäminen.
13.20.1.221Kuuntele 20 maa 2012Älköön kukaan tehkö sitä virhettä, että erottaisi hengellisen etsinnän arkipäivän elämästä. Se on Elämä itse! Etsijät eivät ole erityinen ryhmä, jolla on tietyt tuntomerkit, johon kuulutaan tai ei kuuluta, vaan aivan kaikki ovat heitä.
2.1.2.440Kuuntele 21 maa 2012Lyhyen tien harjoitus, jossa samaistutaan Yliminään, on tehtävä sekä rennosti satunnaisina hetkinä että tarkoituksella päivittäisissä kontakteissa meditaation aikana. Juuri näinä hetkinä, kun samaistuminen tapahtuu, Armolla on jotain mahdollisuutta muuttaa ihmistä.
15.23.6.118Kuuntele 22 maa 2012... On erinomaista, jos omista virheistä oppii analyyttisen mietiskelyn kautta, vaikkakin se tulee kalliiksi. Muiden ihmisten virheiden mietiskely on sekin erinomaista mutta ilmaista…
3.2.3.74, OteKuuntele 23 maa 2012Kun ego on siirretty syrjään ja Yliminä käyttää ihmistä, ei ole mitään tarvetta eikä vapauttakaan valita eri vaihtoehtojen välillä. Vain yksi ainut suunta ilmoittaa itsensä suoraan ja täysin varmasti oikeaksi suunnaksi.
14.22.2.53Kuuntele 24 maa 2012Tosiasiassa korkeampi voima jakaa armoa kaikille, mutta kaikki eivät kykene, tahdo tai ole valmiita vastaanottamaan sitä, kaikki eivät tunnista sitä ja monet kulkevat sen ohi. Tämän vuoksi ihmisten on ensin työskenneltävä itsensä kanssa ja valmistettava itseään.
12.18.5.191Kuuntele 25 maa 2012Vaikutamme tuleviin vuosiin ajatuksillamme. Ajatusten tärkeys ulkoista ympäristöä muokkaavana voimana, mielikuvituksen tärkeä rooli olosuhteiden luomisessa ja visualisoinnin käyttäminen kuviteltaessa haluamaamme elämää on tuotava yhä uudelleen sen sukupolven tietoisuuteen, jonka täytyy hylätä materialistinen katsantokanta. Voimme alkaa hallita ulkoista elämäämme aivan erityisellä tavalla, kun pääsemme nousemaan jumalalliseen lähteeseemme ja alamme ohjata järkemme ääntä.
13.21.5.84Kuuntele 26 maa 2012... Kerran tämän etsinnän aloittanut saattaa joutua siitä eroon joksikin aikaa mutta ei voi erota siitä lopullisesti enää koskaan. Hänen palaamisensa tälle polulle jossain vaiheessa on varmaa…
3.2.3.74, OteKuuntele 27 maa 2012Itse suuri valaistuminen tapahtuu yhtäkkiä, mutta siihen pyrkimisen prosessi on niin monimutkainen tehtävä, että se vaatii useita peräkkäisiä vaiheita. Tiellä eteen tulevat esteet ovat raskaita ja niitä on paljon…
15.23.6.20, OteKuuntele 28 maa 2012Kun ongelmaa on tarkasteltu kaikista näkökulmista, ja se on tapahtunut sekä mielen täydellä teholla että sydämen jaloimmilla ominaisuuksilla, se on lopuksi luovutettava Yliminälle ja karkotettava mielestä. Tämä on mahdollista tehdä hyvin yksinkertaisesti. On vain oltava hiljaa. Sillä hetkellä, kun ongelman annetaan pudota harteilta ja sydämeltä, ego on voitettu... Tällöin Armo voi ilmentyä ja tehdä sen, mihin ego ei pysty. Ohjaus annetaan joko sillä hetkellä tai joskus myöhemmin itsestään selvän ajatuksen muodossa.
14.22.1.72, OteKuuntele 29 maa 2012Jos edistymissuunnitelma kuten Hengellinen Etsintä jää pelkästään älyn tasolle eikä saavuta ja liikuta sydäntä, kokelas jää yhä Yliminän hallinta-alueen ulkopuolelle.
3.2.1.195Kuuntele 30 maa 2012Vanha minä, jonka hän on jättänyt ja joka kerran oli kaiken mielenkiinnon keskipiste, näyttää nyt rumalta, pahalta ja tyhmältä. Muutos on niin suuri, että se tuntuu nyt täysin vieraalta eikä saisi kantaa hänen nimeään.
14.22.7.208Kuuntele 31 maa 2012
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se