Day by day
Vaikka oleilet Ikuisessa, annat ohikiitävien hetkien ottaa sinusta tarvitsemansa. Tätä on tasapaino.
13.20.5.401 hel 2019Meditaatiossa on käsillä merkittävä hetki, kun ihminen lopettaa itse pyrkimästä ja mieli alkaa vetää häntä itseensä täysin omalla painollaan. Tämä on ihmeellinen kokemus, sillä hän ei tiedä, miten hän lopetti tekemästä mitä oli tekemässä, lopetti yrittämästä ja näkemästä vaivaa. Hänet on jotenkin johdatettu päästämään kaikesta irti, antamaan myöten passiiviselle mielentilalle, joka valtaa hänet hellästi ja vaivihkaa.
15.23.7.2662 hel 2019Kolmannessa vaiheessa eli kontemplaatiossa mieli lopettaa ajattelun ja yksinkertaisesti vain palvoo ja rakastaa Jumalallista ilman sanoja.
15.23.7.123 hel 2019Meidän on ponnisteltava tämän jumalallisuuden löytämiseksi sisimmästämme, eikä vain määrättyinä aikoina meditoiden vaan myös kaiken kiireen keskellä.
3.2.5.984 hel 2019Opit sitten että sinussa on toinenkin puoli tähän asti ajatuksiasi ja päiviesi kulkua hallinneen egon lisäksi—ihastuttava kaunis stressitön puoli. Silloin tiedät, mitä mielenrauha oikeasti tarkoittaa. Näet, että olet elänyt vain murto-osalla itseäsi, ja sekin elämä on ollut sisäisen tai ulkoisen kitkan johdosta kurjaa.
14.22.6.3365 hel 2019Henkinen etsintä on lyhyesti sanottuna vain joidenkin edelläkävijöiden yritys tulla tietoiseksi hengellisestä itsestään samalla tavoin kuin kaikki ihmiset ovat jo tietoisia fyysisestä minästään.
2.1.1.196 hel 2019Mikään joogan perusmenetelmistä, kuten hengityksen hallinta tai mantran toistaminen, ei johda pysyvään mielen hallintaan, mutta ne valmistavat tietä ja helpottavat niiden harjoitusten aloittamista, jotka kyllä johtavat tällaiseen tulokseen.
4.4.3.2217 hel 2019Elämä on pitkälti sellaista, miksi sen teemme ajatuksissamme. Onkin siis mitä tärkeintä poistaa virhe ajattelusta ja korvata se totuudella! Kohtalomme olisi kovin erilainen, jos tunnistaisimme tämän tarpeen ja ryhtyisimme aina vastaavaan toimeen!
6.9.3.1738 hel 2019Vasta kun mieli kokonaisuudessaan—kehittyneenä tiedostamattomasti kivi-, kasvi- ja eläinkunnan ja alempien inhimillisten tasojen kautta—astuu etsinnän tielle, se voi tiedostaen alkaa kehittää omaa tietoisuuttaan.
2.1.5.769 hel 2019… Korkeampi Itse pyrkii aina saamaan koko ihmisen valaistuneeksi. Siitä johtuu tässä etsinnässä toteutuva kolminkertaisen polun luonne. Ihmisen täytyy esimerkiksi ehkä kehittää enemmän älyään tai kasvattaa tahdonvoimaansa. Hänen on lyhyesti sanottuna järjestettävä uudelleen koko persoonallisuutensa. Tunnepuolen jalostaminen on helpointa ja tapahtuu ensin; älyn kehittäminen on vaikeampaa ja tehdään seuraavaksi; moraalinen uudelleenkoulutus toimimalla oikein on kaikkein vaikeinta ja viimeinen vaihe…
3.2.9.21, Ote10 hel 2019Sisäisestä hiljaisuudesta ovat kummunneet suuret päätökset, ihmeparantumiset, ikimuistoiset oivallukset ja murheiden loppuminen.
14.22.7.17011 hel 2019Askeesi ei ole tunnusomaista filosofialle vaan vain mystiikalle. Edessäsi on siitä huolimatta ajanjakso, jolloin sinun on käytävä läpi Herkuleen taistelut ja voitettava alempi luontosi, ennen kuin voit saada initiaation korkeampiin totuuksiin. Seksuaalisuus on voitettava. Vasta sen jälkeen nopea hengellinen edistyminen on mahdollista.
3.2.7.10712 hel 2019… Pinnalla olevia kärsimyksiä ei kukaan voi välttää, mutta paljon vastapuoltaan syvemmällä on suuri harmonia, ääretön rakkaus, uskomaton rauha ja universaali apu.
15.24.1.102, Ote13 hel 2019Luonteen jalous ei pelasta lihaa syövää ihmistä itse aiheutetulta synkältä karmalta, vaikka se voi kyllä sitä muuttaa. Tämä paha tapa vaarantaa terveyden.
4.5.3.7814 hel 2019Kun saat väläyksen, sinun on pitkitettävä sitä mahdollisimman paljon. Tässä voi auttaa pysyminen fyysisesti täysin paikoillaan, käsien tai jalkojen tai keskivartalon pienimmänkin liikkeen välttäminen. Täysin paikallaan oleva keho tarjoaa parhaat olosuhteet siihen, että mielessä vallitsee täysi tyyneys. Jos jotakin kehossa on tarkkailtava, olkoon se sydämen alue.
14.22.5.11615 hel 2019Ego on yhdistelmä korkeampia ja alhaisempia ominaisuuksia, jotka ovat alituisesti ristiriidassa keskenään, minkä vuoksi egolla ei ole muuta varmaa tulevaisuutta kuin täydellinen luhistuminen. Raamatun lause Jakautunut ja itseään vastaan taisteleva valtakunta tuhoutuusoveltuu tähän hyvin: siksi kokelaan on otettava sydämelleen, että eräänä päivänä hän pääsee tavoitteeseen, vaikka mikään evoluution laki ei sitä sellaisenaan vahvista.
6.8.4.39716 hel 2019On oltava yhtä nöyrä kuin ruohonkorren, jota kaikki jalat tallovat, kärsivällinen kuin puun, joka on kaikkien säiden armoilla.
3.2.5.7617 hel 2019Tarvitaan paljon enemmän bhaktia, erityisesti meditaation aikana, jotta pyhän läsnäolon tuntemista kaipaisi voimakkaammin ja lämpimämmin. Kyseessä on oikeastaan tarve laskeutua pelkästä järjellä tietämisestä sydämen tietoon ja tunteeseen.
12.18.1.1718 hel 2019…Silloin tällöin laumasta erottuu joku, joka on muuttumassa yksilöksi ja luomassa itsestään täydellisen inhimillistä olentoa. Hänelle jokainen päivä on uusi kokemus, jokainen kokemus ainutlaatuinen, eikä mikään huominen ole enää täysin välttämätön ja ennustettavissa oleva jatko eilispäivien ketjulle…
6.9.3.112, Ote19 hel 2019… Gita kertoo meille, ettei yksikään ponnistelu mene hukkaan; ne kaikki kantavat hedelmää joskus jossain—jos ei tässä elämässä niin sitten jossain toisessa, jos ei tässä maailmassa, niin sitten seuraavassa…
3.2.5.109, Ote20 hel 2019Aina uudestaan on selitettävä, että Yliminän otettua ihmisen tietoisuuden valtaansa ja alettua ohjata hänen tahtoaan, se voi vallata vain jotain, joka on kaikkialla ihmisen persoonallisuudessa. Jos esimerkiksi ihmisen päättelykyky ei ole tarpeeksi kehittynyt, Yliminä ei yhtäkkiä kehitä sitä hänelle…
11.16.9.56, Ote21 hel 2019Yksilöllisyyden menettämisen ja joukkotietoisuuteen liukenemisen pelko tai identiteetin menettämisen ja henkilökohtaisen minän häviämisen pelko ovat esteenä tietyssä meditaation syvässä vaiheessa—mutta ei syvimmässä. Pelon yli on päästävä, sen yläpuolelle kohottava.
15.23.8.5822 hel 2019Onko ihmissydämen särjyttävä, ennen kuin se kääntyy korkeamman voiman puoleen? Usein kyllä, mutta ei silloin, kun noudatetaan opettajien, profeettojen, näkijöiden ja tietäjien ohjeita.
2.1.2.17423 hel 2019Miksi Jeesus sanoi Minä ja Isä olemme yhtä, mutta lisäsi vähän sen jälkeen Isä on minua suurempi? Vastaus on, että Jeesus, ihminen, oli saavuttanut täydellisen sopusoinnin korkeamman Itsen kanssa ja tunsi olevansa yhtä sen kanssa, mutta universaali Kristus-prinsiippi on aina oleva suurempi kuin itse ihminen; Yliminä kohoaa aina ihmisen yläpuolelle.
14.22.3.35524 hel 2019Ensin alamme ymmärtää, mikä ego on—tämä on kärsivällisyyttä vaativaa työtä, koska egosta on paljon piilossa, naamioituna tai valeasussa. Lopussa vapaudumme siitä.
6.8.4.37925 hel 2019Egon jäljittäminen piilopaikkaansa tarkoittaa sen avointen tai peiteltyjen ilmentymien tarkkailemista, analysointia ja ymmärtämistä sekä sen huomaamista, että ilmentymät ovat alati muuttuvia ja hetkellisiä. Lopulta egokin paljastuu vain ajatusrakennelmaksi, joka on tyhjä ja liuotettavissa kuten kaikki ajatukset.
6.8.4.38726 hel 2019Jos vertaat noita hurmioituneita ja valaistuneita hetkiä tavallisiin arkipäiviisi, saat mainion vihjeen siitä, mikä elämäsi päämäärän pitäisi olla, mikä todellinen itsesi oikeastaan on ja miten ja missä sinun tulisi näitä etsiä.
14.22.6.32627 hel 2019… Tästä lähtien hän saa oppinsa ja ohjauksensa sisältä päin joltakin syvemmältä ja varmemmalta kuin hänen älynsä. Tästä lähtien hän tekee kaiken tarpeellisen pelkkää henkilökohtaista tahtoaan paljon korkeamman tahdon vaikutuksessa.
13.20.5.45, Ote28 hel 2019
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se