Day by day
Olet yrittänyt hallita elämääsi kaikki nämä vuodet mutta useimmiten surullisin seurauksin. Eikö ole jo aika antaa ohjat Yliminän käsiin?
12.18.4.31Kuuntele 1 hel 2016Kun ihminen ei kykene tai halua tuhota egon valtaa sisällään, hänen on kärsittävä sen ulkoapäin tulevista tuhovoimista. Ensin mainittu tilanne tuottaa emotionaalista kärsimystä ja mielen sekasortoa, mutta toiseksi mainitussa ne tulevat osaksemme vieläpä ongelmien, pettymysten, sairausten ja iskujen ohella.
6.8.4.216Kuuntele 2 hel 2016... Mitä tapahtuu, kun vaivut syvään, unia näkemättömään uneen? Vastaus on, että sinut on viety olemuksesi lähteelle fyysisten, emotionaalisten, mentaalisten ja hengellisten voimien elvyttämistä varten. Armo on vienyt sinut sinne.
13.19.3.94, OteKuuntele 3 hel 2016Tästä aiheesta on kaikkein hyödyllisintä kirjoittaa, vaikka se on huonoiten ymmärretty. Jokainen edes osittaisen ymmärryksen saavuttanut—enemmän olisi liikaa vaadittu-- on tietyssä vastuussa. Kaverille on kerrottava.
16.28.2.60Kuuntele 4 hel 2016On parempi syntyä varakkaiden vanhempien sijaan viisaille vanhemmille, sillä silloin lapselle ei vain opeteta hengellisiä arvoja vaan hän voi nähdä omin silmin, mitä ne käytännössä ovat.
6.9.2.9Kuuntele 5 hel 2016Usko sisäisiin kehotuksiisi ja hyväksy niiden johdatus. Jos olet niistä epävarma, odota, niin ne selkiytyvät sinulle asteittain.
14.22.1.114Kuuntele 6 hel 2016Nykypäivän ihmisillä on tapana (siksi sitä kutsutaan myös luonnolliseksi) seurata mielen virtaa itsen ulkopuolella oleviin asioihin. Meditaatio kääntää tämän suunnan ja yrittää palauttaa pienen mielen alkuperäänsä—suureen Mieleen.
4.4.0.2Kuuntele 7 hel 2016... Ikään kuin jumalat haluaisivat vähän leikkiä kanssasi ja koetella kärsivällisyyttäsi ja kestävyyttäsi, jotta voisivat nähdä, miten kiihkeästi todella haluat saavuttaa päämäärän. Jos luovutat heti ensimmäisten esteiden ja torjuntojen kohdalla, et olekaan kovin määrätietoinen. Mutta jos kestät vaikeudet ja jatkat, jatkat yhä vain, jatkat jatkamistasi riippumatta yhtään mistään, silloin, sanovat jumalat, tässä on joku, joka todella haluaa totuutta, ja niinpä meidän on se hänelle annettava. Tällainen asenne sinun on kasvatettava itsellesi...
2.1.2.503, OteKuuntele 8 hel 2016Elämässä kaikkein jaloin kutsumus ja hyödyllisin saavutus on filosofinen oppi.
13.20.4.278Kuuntele 9 hel 2016Suuret hengelliset opettajat ovat aina määränneet oppilaansa tavoittelemaan egosta luopumista, itsen antautumista. Yksi tärkeä syy tähän on, että mielen askarrellessa jatkuvasti henkilökohtaisten asioiden parissa se samalla asettaa mahdollisuuksilleen ahtaat rajat. Se ei saavuta persoonatonta totuutta, joka on niin erilainen ja niin kaukana mielen päivästä, vuodesta toiseen täyttävistä aiheista. Ihmismieli voi päästä tuntemaan Äärettömän, jumalallisen sielun, joka on hänen sisin olemuksensa, vain murtautumalla itse aiheutetun mitättömyytensä läpi.
6.8.4.2Kuuntele 10 hel 2016Mikään ei voi olla ihmistä lähempänä kuin Yliminä, sillä se on hänen elämänsä, mielensä ja tunteidensa lähde. Mikään ei voi kuitenkaan olla kauempana hänestä, sillä se on käsittämätön kaikille hänen tuntemilleen kokemuksen ja tietoisuuden välineille.
14.22.3.184Kuuntele 11 hel 2016Koska elämme maailmassa ja joudumme taipumaan sen meille asettamiin vaatimuksiin, meidän on opittava, miten näiden kanssa menetellään oikealla tavalla. Oikealla tavalla tarkoitan tasapainon saavuttamista sisäisen päämäärämme kanssa.
9.13.2.168Kuuntele 12 hel 2016... Toisiaan rakastavat ystävät ovat lähellä toisiaan, vaikka he eläisivät eri mantereilla. Kaksi toisiaan vihaavaa ovat kaukana toisistaan samassa huoneessakin...
6.9.2.47, OteKuuntele 13 hel 2016Noina unohtumattomina hetkinä Sielu puhuu sinulle selvästi vaikkakin hiljaisesti. Se saattaa kertoa todellisesta suhteestasi maailmankaikkeuteen ja ympäröiviin luontokappaleisiin. Itsestään se kertoo varmasti. Se voi erottaa sinut kehostasi ja antaa sinun katsella sitä ylhäältä niin kauan, että ymmärrät lihallisen ruumiin olevan vähäisin, vähiten merkittävä osa itseäsi. Ja parhaimmillaan se täyttää sinut varmuudella siitä, että palattuasi takaisin yksinäisen kamppailun ja nopean unohduksen maailmaan, se on yhä tukena vierelläsi ja kaiken taustalla.
14.22.6.304Kuuntele 14 hel 2016Jos olet niin onnekas, että löydät Yliminän, se täyttää tarpeesi ja suojelee sinua, lohduttaa ja tukee sinua.
12.18.4.162Kuuntele 15 hel 2016Kaikista päivän toimista juuri tästä ei-toiminnasta, meditaatioon vetäytymisestä, täytyy tulla tärkein. Sen on oltava keskiössä, ja kaikkien muiden toimien on jäätävä kehälle sen ympärille.
4.4.1.1Kuuntele 16 hel 2016Niin sisäisessä hengellisyydessä kuin maallisella urallakin on äärimmäisen tärkeää kehittää mahdollisuuksien tunnistamisen, havaitsemisen ja hyväksymisen taitoa... Mahdollisuuksien menettäminen tietämättömyyden tai valmistautumattomuudesta aiheutuvan sokeuden, järjen rajojen tai intuition vähättelyn johdosta tarkoittaa sitä, että menetät jotain siitä menestyksestä tai onnesta, joka olisi aivan hyvin voinut tulla osaksesi.
9.13.2.194, OteKuuntele 17 hel 2016Jos haluat tietää totuuden niin, ettet tiedostamattasi muokkaa sitä johonkin suuntaan, aiemmista elämistä mukaan siirtyneet mielen taipumukset, fyysisen perimän ja ympäristön vaikutukset, yhteiskunnan vaikutus ja koulutuksen antamat mielikuvat, kaikki nämä on ensin saatava kuriin ja puhdistettava.
13.20.3.128Kuuntele 18 hel 20162016-02-19Laskeutuminen tänne lihaa ja verta olevaan kehoon aiheuttaa hämmennyksemme. Kärsimysten ja ahdistusten kokeminen on kohtalomme. Tyydytystäkin kieltämättä saamme, mikä houkuttelee meidät takertumaan elämään ja palaamaan tänne aina uudestaan. Emme saa unohtaa, että kaikki ihmisen kokemus on suhteessa aikaan ja paikkaan ja sen on siirryttävä eteenpäin ja kadottava. Minne? Maailmankaikkeuden korkeampaan tasoon, jossa olemme Jumalan kanssa korkeampina olentoina.
13.19.2.55Kuuntele 19 hel 2016Se, mitä olimme menneisyydessä, ei ole tärkeää. Se, mitä olemme nyt, on tärkeää. Se, mitä aiomme itsestämme tehdä tulevaisuutta ajatellen, on elintärkeää.
6.9.2.57Kuuntele 20 hel 2016Hänen innoituksensa ei ole tänään tässä, huomenna poissa, vaan se jää pysyväksi siksi, että hän on tehnyt työtä palkintonsa eteen, hän on käynyt läpi kärsivällisyyttä vaativan ja työlään koulutuksen ja hän on ottanut polulla jokaisen askeleen täyden ymmärryksen ja selkeän näkemyksen säilyttäen.
13.20.4.199Kuuntele 21 hel 2016Tarkastellessaan menneisyytensä maallisten elämien pitkää sarjaa hän huomaa uudelleen Luonnon ylivoimaisen viisauden ja toistuvien jälleensyntymien periaatteen välttämättömyyden. Jos elettävänä olisi ollut vain yksi elämä, hänen etenemisensä olisi päättynyt, oma menneisyys olisi sotkenut hänen ajatuksensa eikä hän olisi pystynyt löytämään uutta suuntaa... Ilman taukoja inkarnaatioiden välissä, ilman erilaisten ympäristöjen ja olosuhteiden ja uusien kontaktien antamia etuja hän ei olisi voinut nousta tasolta seuraavalle vaan olisi pysähtynyt tai pudonnut alemmaksi.
6.9.2.160, OteKuuntele 22 hel 2016Jokainen tämän kokemuksen läpikäynyt ja siitä muiston säilyttävä on vakuuttunut, että kaikkialla maailmankaikkeudessa vallitsee Ääretön Elämänvoima ja että se on jatkuvasti läsnä, täydellisen viisas ja kaikkitietävä. Ihmisen kosketuspinta siihen on hänen Yliminänsä.
14.22.6.302Kuuntele 23 hel 2016... Meditaatio on kaikille olennaisen tärkeää, sillä ilman sitä ihminen elää liian kaukana jumalallisesta keskuksestaan ymmärtääkseen, mikä on parasta, mitä elämä voi hänelle tarjota...
4.4.1.2, OteKuuntele 24 hel 2016Jos hän ottaa vastaan tarjotun tilaisuuden, vaikutukset ovat hyvät joka mielessä. Jos hän aavistelee olevansa uuden jakson kynnyksellä ja tekee päätöksiä tai ryhtyy toimiin sen mukaisesti, tie uuteen kyllä avautuu hänelle.
9.13.2.199Kuuntele 25 hel 2016Sen lisäksi, että pitkälle edennyt tietää nukkuessaan unimaailmansa olevan vain mielen aikaansaannos, hän tietää myös hereillä ollessaan, että hänen valvemaailmansa on niin ikään mentaalinen.
13.19.3.43Kuuntele 26 hel 2016Intuition täytyy antaa käskyt, jotka järki toteuttaa. Toimeenpanon tarvitsema ajattelu ja käytännön järjestelyt yksityiskohtien hoitamiseksi ovat järjen toimintaa. Mutta alkuperäinen ohjaus- ja määräysvalta ovat yksin intuition.
14.22.1.55Kuuntele 27 hel 2016Elämä ei yritä tehdä ihmisistä onnellisia tai onnettomia. Se yrittää saada heidät ymmärtämään. Onnellisuus tai onnettomuus seuraavat sivutuotteina sen mukaan, onko ymmärtäminen onnistunut vai epäonnistunut.
6.9.3.260Kuuntele 28 hel 2016Kuinka vähän tiedämmekään siitä, miten jokin pieni teko, vähäinenkin liike, voi johtaa täysin uuteen vaiheeseen kokemuksissamme.
9.13.2.202Kuuntele 29 hel 2016
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se