Day by day
Yliminä toimii toki tinkimättömän lain mukaan. Mutta rakkaus on osa tätä lakia. Armo ei toimi mitään periaatetta vastaan, vaan se pikemminkin tekee täydelliseksi kaikkein korkeimman niistä.
12.18.5.89Kuuntele 1 mar 2016On olemassa toisenlainen tutkimusretki kuin se, joka vaeltaa halki aavikoiden, tunkeutuu viidakoihin, nousee vuorille tai ylittää mantereet. Se löytää tiensä ihmismielen mystisiin takamaihin, mittaa ihmisen tietoisuuden korkeimmat huiput ja palaa sitten kertomaan reitit ja löydöt ja kuvailemaan päämäärät muille niin, että hekin voivat löytää halutessaan perille.
2.1.1.50Kuuntele 2 mar 2016Vaihtaminen Lyhyelle Tielle ei kokonaan lopeta Pitkän Tien työtä vaan vaikuttaa siihen kolmella tavalla. Ensinnäkin se vähentää työhön kuuluvaa ponnistelua ja harjoituksia. Toiseksi pienentynyt työmäärä tehdään ilman ahdistusta ja jännitteitä. Kolmanneksi ihminen vapautuu liiallisesta vastuuntunnosta sisäisen ja ulkoisen elämänsä suhteen—toisin sanoen liiallisesta sidonnaisuudestaan egoon.
15.23.4.58Kuuntele 3 mar 2016Filosofinen älykkyys on yhdistelmä järjen ja intuition käyttöä.
13.20.3.8Kuuntele 4 mar 2016Ihmisen ei tarvitse lannistua, vaikka keskittymisharjoitusten yrittämisestä huolimatta selvä mystinen kokemus olisi jäänyt puuttumaan. Pelkkä keskittyminen ei vielä riitä. Yhtä tärkeää on harjoittaa rukousta ja tuntea henkistä kaipausta, pyrkiä tinkimättömästi luonteen kehittämiseen ja heikkouksien eliminoimiseen sekä tahdon voimistamiseen ja tunteiden puhdistamiseen. Jos pyrkimyksiä tähän suuntaan jatketaan uskollisesti ja sitkeästi, ihminen kehittää oikealla tavalla tasapainoisen ja kypsän persoonallisuuden, minkä lisäksi viimein Armo ja Yliminän ohjaus heräävät hänessä toimimaan.
3.2.5.64Kuuntele 5 mar 2016Mikään muu yksittäinen tekijä ei ole yhtä tärkeää meditaatiossa onnistumiselle kuin sen jatkuva harjoittaminen.
4.4.2.404Kuuntele 6 mar 2016Jos valitsemme niin, että käytämme kaiken ajan ulkoisten seikkojen, työasioiden ja vapaa-ajan huvitusten parissa emmekä käänny rakkauden tuntein siihen ehdottomasti ainoaan suuntaan, jossa jumalallinen itse olisi mahdollista nähdä, onnettomasta sokeudestamme on tarkoituksetonta syyttää elämää, Jumalaa tai huonoa onnea.
2.1.1.141Kuuntele 7 mar 2016Jos valitsemme niin, että käytämme kaiken ajan ulkoisten seikkojen, työasioiden ja vapaa-ajan huvitusten parissa emmekä käänny rakkauden tuntein siihen ehdottomasti ainoaan suuntaan, jossa jumalallinen itse olisi mahdollista nähdä, onnettomasta sokeudestamme on tarkoituksetonta syyttää elämää, Jumalaa tai huonoa onnea.”
14.22.4.121Kuuntele 8 mar 2016Psalmin 46 viisautta--Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää että minä olen Jumala—voi testata. Sillä egon ollessa hiljaa kuulemme kuiskauksena sen, jonka ilmestymistä odotamme.
6.8.4.236Kuuntele 9 mar 2016Vaikka saamme koko ajan todisteita jatkuvasta muutoksesta maailmankaikkeudessa ja kaikessa ihmisen kokemassa, meillä on kuitenkin sitkeä tuntemus siitä, että maailmankaikkeus on katoamaton ja kokemukset pysyviä. Onko tämä vain harhaa ja maailma pelkästään kuvittelua? Vastaan, että molempien takana ON jotain ikuista.
16.26.2.21Kuuntele 10 mar 2016Erikoislaatuista ei ole se, että tunnet jumalallisen itsen sisimmässäsi, vaan se, että se on aina ollut kanssasi.
14.22.3.105Kuuntele 11 mar 2016Kaikki toimet on ajoitettava oikein, jotta niistä saisi parhaan hyödyn, mutta ainoastaan muistamisen harjoitusta voi tehdä milloin tahansa--nyt—ja missä tahansa--tässä. Vaikka tämä yksinkertainen mielen siirtäminen muistamiseen on riittävän helppo harjoitus aivan kaikissa kehitysvaiheissa, se on kyllin tärkeä vain meistä viisaimmille.
15.23.6.150Kuuntele 12 mar 2016Kun siirryt yhä syvemmälle itseesi, omat toimesi eivät enää ohjaudu muiden ihmisten mukaan ja tulet aina vain vastustuskykyisemmäksi ulkoisten suggestioiden vaikutukselle.
2.1.3.35Kuuntele 13 mar 2016Koittaa aika, jolloin etsijä on niin kokonaan filosofisten ihanteiden valtaama, että korkeammasta elämästä tulee osa arkea.
13.20.3.192Kuuntele 14 mar 2016Karman lain opintojen perusteella voimme tehdä johtopäätöksen, että ihmisen täytyy kasvaa ja tulla aikuiseksi ja oppia ottamaan vastuu teoistaan, päätöksistään, tunteistaan ja jopa ajatuksistaan …
6.9.3.56, OteKuuntele 15 mar 2016Emme voi Totuuden nähtyämme enää olla samanlaisia kuin ennen. Siksi Totuus näyttäytyy lyhyin väläyksin, että emme kestäisi pysyä poissa itsestämme, toisin sanoen egostamme, liian pitkään.
14.22.8.31Kuuntele 16 mar 2016On katkeraa ironiaa, että niin lähellä, itse asiassa omassa sydämessämme, olevan sielun tuntee kuitenkin niin harva!
2.1.2.164Kuuntele 17 mar 2016Kaikki hengellisessä, esteettisessä, älyllisessä ja eettisessä mielessä ihmiskuntaa auttavat palvelevat myös Jumalaa, vaikka he eivät tunnustaisi mitään uskontoa. He nimittäin ovat pääsemässä sopusointuun Maailmanidean kanssa.
13.20.4.258Kuuntele 18 mar 2016Miljoonat syntyvät maailmaan ja katoavat sieltä sitten suhteellisen lyhyen olemassaolon jälkeen. Kukaan ei tee tästä poikkeusta: jokaiselle tulee aikanaan vuoro poistua. Kun ajatusmaailma kohtaa tämän kauhean tosiasian, seuraa joko epätoivo, pakeneminen uskontojen tarjoamaan toivoon tai pyrkimys löytää totuus tuon valtavan kosmisen näytelmän takaa.
2.1.1.152Kuuntele 19 mar 2016Sisimmässäsi on jotain, joka on ilman henkilökohtaista elämää, ilman nimeä ja kasvoja, jotka voisit nähdä. Se on Yliminä.
14.22.3.284Kuuntele 20 mar 2016Oppiminen tarkoittaa tiedon vastaanottamista. Mutta jos haluat oppia Totuudesta, joka on sekä kaikkien muiden totuuksien taustalla että yläpuolella, sinun on omistettava sille mielesi, sydämesi, kehosi ja tahtosi. Mieli tarvitaan, koska ajatuksen on ulotuttava äärimmäiseen syvyyteen. Sydän tarvitaan, koska rakkautta on oltava enemmän kuin nyt tiedätkään. Keho tarvitaan, koska sen on oltava pyhän hengen temppeli. Ja tahto tarvitaan, koska et saa keskeyttää tätä hankettasi ennen perille pääsyä.
13.20.3.5Kuuntele 21 mar 2016Kukaan filosofista elämää tosissaan ja riittävän pitkään yrittävä ei todennäköisesti koskaan hylkää sitä …
2.1.1.171, OteKuuntele 22 mar 2016Jälleensyntymien välinen elämä on ensin unennäön kaltainen tila ja sen jälkeen syvää unta muistuttava jakso. Aiemmasta maanpäällisestä elämästä ei kuitenkaan jää muistikuvia, kun synnytään seuraavaan.
6.9.1.61Kuuntele 23 mar 2016Syksyn kuolleet lehdet saavat aikaan surullisia ajatuksia: olemme vain matkalla johonkin tämän maailman kautta.
9.13.3.209, OteKuuntele 24 mar 2016Jos ongelma tai vaikea tilanne luovutetaan korkeamman voiman käsiin eikä tästä tekniikasta saada hyviä tuloksia, vika ei ole itse tekniikassa vaan sitä harjoittavassa henkilössä. Jos hän yrittää tämän tekniikan avulla paeta ongelman käsittelyä tai kieltäytyä kohtaamasta tilannetta, jolloin hän välttää asiaan liittyvän opetuksen, kasvun kannalta on parempi epäonnistua näissä yrityksissä. Nekin, jotka ilmoittavat ymmärtäneensä opetuksen, eivät välttämättä ole oikeassa vaan hyväksyneet vain egolleen sopivan osan ja torjuneet loput. Kokemus on kaikkineen otettava vakavaan tarkasteluun ja vilpittömästi sovitettava elämään, ennen kuin oppimäärän suorittaminen voidaan osoittaa todeksi.
9.13.2.263, OteKuuntele 25 mar 2016Lopeta mietiskely tai rukous aina ajattelemalla muita tähän tapaan: Olkoot kaikki oikeasti onnellisia.”
4.4.2.413Kuuntele 26 mar 2016Yliminän läsnäolo sisimmässämme luo riittävästi kehittyneessä mielessä ennemmin tai myöhemmin automaattisesti totuuden nälän ja tarpeen elämää, Jumalaa ja ihmistä koskevien kysymysten käsittelyyn.
2.1.2.190Kuuntele 27 mar 2016Emme tavallisesti anna sille tosiasialle riittävää painoarvoa, että juuri Yliminän jatkuvan läsnäolon takia ihmisen tyytyväisyys täysin aineelliseen elämään ei ole pysyvää eikä mahdollista.
14.22.3.142Kuuntele 28 mar 2016Luovu ulkoisista harhoista ja pyri sisäiseen todellisuuteen. Älä enää pidä kehoa sisimpänä itsenäsi ja pyri tietoisuuteen Yliminästä.
6.8.4.238Kuuntele 29 mar 2016Kun ihminen tulee kriittisen tietoiseksi sekä pyhästä itsensä kehittämisen velvollisuudesta että säälittävästä heikkoudestaan tämän asian suhteen, loogisena seurauksena on tarve saada kokea Armon pelastava ja muuttava voima. Silloin hän on psyykkisesti valmis vastaanottamaan sen. Hän ei voi saada toimillaan Armoa luokseen vaan vain kutsua sitä apuun ja odottaa.
12.18.5.146, OteKuuntele 30 mar 2016
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se