Day by day
Kun erillisyyden sanotaan olevan suuri synti, ei puhuta ihmisen suhteista muihin ihmisiin vaan, että ihminen on erkaantunut ajatuksissaan omasta korkeammasta itsestään.
6.8.1.107Kuuntele 1 lok 2015Ihmisen asenne vapaan tahdon kysymykseen muuttuu, kun hän on antautunut Yliminälle. Sen on pakko muuttua. Siitä lähtien hänen on nimittäin oltava lojaali Yliminän määräyksille egon halujen sijasta. Jos nämä kaksi ovat sopusoinnussa, asiat ovat hyvin ja miellyttävällä kannalla. Jos näin ei ole, ja hän tottelee korkeampaa itseä niin kuin asiaan kuuluu, ei enää voi sanoa, että hänellä on täysin vapaa tahto. Mutta ei voi sanoa niinkään, ettei hänellä sitä ole. Yliminä on näet hänessä eikä hänen ulkopuolellaan kuin jokin vieras ja erillinen. Se on toden totta hän itse parhaimmillaan ja korkeimmalla tasollaan…
6.9.4.140, OteKuuntele 2 lok 2015Kun olet tehnyt kaiken voitavan itsesi kanssa ja huomaat, että vakaa hengellinen tietoisuus yhä karkaa ulottuviltasi, sinulla ei ole muuta turvaa kuin luovuttaa tuleva kehityksesi omaa tahtoasi korkeammalle voimalle ja sitten odottaa ja antaa sen tehdä työt.
12.18.4.20Kuuntele 3 lok 2015... Egoa ympäröi totuus ja hyvyys. Mikset kurkottaisi Yliminän puoleen?
6.9.4.159, OteKuuntele 4 lok 2015Jokaisessa meistä on jotain, joka sanoo ”minä itse”. Onko se fyysinen kehosi? Tavallisesti ajatellaan niin. Mutta jos pystyt syvempään analyysiin, huomaat tietoisuuden johdattelevan sinut pois kehostasi tietoisuuteen itseensä. Siellä, kaikessa puhtaassa olemassaolossasi löytäisit vastauksen kysymykseen: ”Kuka minä olen?”
6.8.1.69Kuuntele 5 lok 2015Jonain päivänä olet täysin väsynyt egoosi ja huomaat, miten salakavalasti se on tunkeutunut kaikkeen, mitä teet. Jopa näennäisen hengellisissä tai pyyteettömissä toimissasi oletkin tehnyt töitä egosi eteen. Tämä inho maailmallista olemustasi kohtaan saa sinut rukoilemaan vapautusta siitä…
6.8.4.357, OteKuuntele 6 lok 2015Pitkällä Tiellä saa tarvittavaa kestävyyttä, puhtautta ja keskittymiskykyä. Mutta Lyhyt Tie käyttää näitä kykyjä yhdistämään tietoisuuden suoraan Yliminään.
15.23.4.11Kuuntele 7 lok 2015Niin monet mystikot pelkäävät aivan turhaan Tyhjyyden käsitystä, joten heitä on tarpeen rauhoitella. He pysähtyvät korkean saavutuksensa kynnykselle eivätkä astu sen yli, koska he pelkäävät tuhoutumista, häviämistä. Totuus on, että niin tapahtuu vain alemmalle luonnolle. He itse jäävät mitä suuremmassa määrin eloon…
15.23.8.57, OteKuuntele 8 lok 2015Seuraa Itseä takaisin sen pyhään lähteeseen.
15.23.7.220Kuuntele 9 lok 2015Maailma häviää yhtäkkiä näköpiiristä. Hän asettuu luontevasti hetkeksi ei-mihinkään, samaan suureen tyhjyyteen, jossa Jumala ikuisesti oleilee. Kontemplaatio on onnistunut, ja se on johdattanut hänet minästä Yliminään.
15.23.8.94Kuuntele 10 lok 2015... Älä ylistä egoa siitä, että olet löytänyt Jumalan. Tähän löytöön on johdattanut Armo, ei tosiaankaan ego. On totta, että aloittelijan on oltava nöyrä, mutta vielä enemmän pitää paikkansa se, että pitkälle edennyt tarvitsee yhä enemmän nöyryyttä.
12.18.3.42, OteKuuntele 11 lok 2015Kaikkien egon ajatusten, tunteiden ja tekojen on ilmaistava Yliminän valtaa. Egon on oltava alamainen. Jokaisen ajatuksen, tunteen ja teon täytyy olla omistettu Yliminälle, jokaisen näiden ilmenemispaikan on oltava pyhitetty.
14.22.2.68Kuuntele 12 lok 2015Jos kaipaat hartaasti korkeampaa itseä ja kutsut sitä nukahtaessasi, saatat jonain aamuna herätessäsi kuulla sisäisen äänen puhuvan korkeista ja pyhistä asioista. Ja tuo ääni antaa sinulle innoituksen, voiman ja halun elää kerrotun arvoista elämää.
13.19.3.162Kuuntele 13 lok 2015Varhemmat elämänkokemukset on tarkoitettu kehittämään egoa primitiivisestä eläimellisestä asteesta täyteen ihmisyyteen. Myöhempien kokemusten tarkoitus on suostutella ihminen luovuttamaan ego Yliminälle.
6.8.1.174Kuuntele 14 lok 2015Ihminen voi olla hengellinen, vaikka hän elää täysin tässä maailmassa osallistuen sen tarjoamaan elämään ja arvostaen siitä saamaansa tyydytystä. Hänen on vain jatkuvasti muistettava oikea identiteettinsä ja olemuksensa, eikä hän saa koskaan unohtaa perimmäistä tarkoitustaan.
15.24.3.148Kuuntele 15 lok 2015... Etsijä pyrkii Pitkällä Tiellä kehittämään itseään. Hän kokee onnistumisia ja epäonnistumisia, ylä- ja alamäkiä. Petyttyään hänestä tulee surumielinen. Lyhyellä Tiellä sellaista tilannetta ei voi syntyä, koska hänen uskonsa on kuin pienen lapsen. Hän on luovuttanut koko tulevaisuutensa Yliminä-Jumalan käsiin, ja hänellä on riittävästi uskoa luottaakseen siihen. Hän tietää tehneensä oikean päätöksen ja on siksi aina onnellinen. Hän turvaa tähän ARMOON, hän tuntee Sen ja että Se tulee maailman taustalla vaikuttavalta, kaikkein viisaimmalta olennolta. Kaikki mitä tapahtuu on parhaaksi…
3.2.1.209, OteKuuntele 16 lok 2015... Jos kysytään Miten kukaan sellaiseen persoonattomuuteen virittynyt voi olla myös hyväntahtoinen?, vastaus kuuluu, että hän on myös virittynyt tosiasialliseen kaiken Antajaan, minkä vuoksi hänen ei tarvitse taistella ketään vastaan tai omistaa yhtään mitään. Siksi hänellä on varaa olla antelias toisin kuin itsekkäillä. Ja koska Yliminän perusominaisuus on harmonia ja rakkaus, hän tahtoo toisten hyvinvointia siinä kuin omaansakin.
5.6.1.387, OteKuuntele 17 lok 2015Kaikilla ulkoisilla kokemuksilla on sisäiset hyötynsä, jos vain näemme ne egottomin silmin. Tämä on totta, vaikka kokemukseen kuuluisi kärsimystä. Kärsimyksen tuolla puolen voimme oppia jotain hyödyllistä, voimme joutua harjoittamaan puhdistavaa itsekuria, voimme kohdata jonkin huomiotta jätetyn tosiasian tai löytää jotain mukaan poimittavaa viisautta.
9.13.1.283Kuuntele 18 lok 2015Hänen käyttäytymisensä on spontaania mutta ei impulsiivista tai järjetöntä. Kyseessä on innoittuneen ihmisen spontaani, konstailematon tapa olla, kun hän tietää minne on menossa ja mitä tekemässä, kun häntä suhteissa muihin ihmisiin ohjaa suoraan tahto, joka on korkeampi kuin oman egon tahto.
14.22.2.51Kuuntele 19 lok 2015Koska viisi aistiamme ovat vain mielen käyttämiä apuvälineitä, ne eivät tiedä ulkopuolisesta maailmasta mitään. Siitä ei tiedä älykään, koska se ainoastaan toisintaa kuvan, joka perustuu aistien aikaansaamaan kokonaishavaintoon. Aistit ja äly eivät pysty toimimaan omaehtoisesti. Molempien taustalla on Tietoisuuden periaate, jolle aiemmin mainitut ovat vain välittäjiä. Vasta tietoisuus tekee ylipäätään maailmasta tietoisena olon mahdolliseksi. Se on kuin aurinko, joka valollaan paljastaa kaiken olemassaolon.
13.21.1.56Kuuntele 20 lok 2015Ihmiset surkuttelevat onnetonta menneisyyttään ja tuntevat tuskaa, kun eivät saa kaikkea enää peruutetuksi. Mutta samalla he unohtavat peruuttaa onnettoman tulevaisuutensa, jota he nyt kiireellä ovat rakentamassa.
6.9.3.106Kuuntele 21 lok 2015... Vain harvat ovat tulleet tietoisiksi itse Tietoisuudesta, mikä on korkein ihmiselle mahdollinen saavutus…
8.12.4.3, OteKuuntele 22 lok 2015Filosofi on enemmän kosmopoliitti kuin kukaan muu. Hän ei pidä minkäänlaista mellakointia lietsovaa kansallistunnetta arvossa, vaan tuntee totuuden Jeesuksen ilmoituksessa hyvästä tahdosta kaikkia ihmisiä kohtaan.
13.20.5.143Kuuntele 23 lok 2015... Kuollaksesi egolle sinua todellakin kehotetaan poistamaan elämästä halut ja intohimot, ahneus ja viha, ja oppimaan elämään täysin ulkoisista seikoista riippumattomana ja täysin Yliminästä riippuvaisena. Tämä on sama kehotus, jonka Jeesus ilmaisi sanoen: Se, joka kadottaa elämänsä, löytää sen. Elämän murheet eivät ole muuta kuin ohimeneviä askelmia kohti ikuista, prosessi, jonka läpikäytyämme opimme laajentamaan tietoisuuden henkilöstä Yliminään.
2.1.2.170, OteKuuntele 24 lok 2015Aivan ihmissikiön lailla sen saadessa ravintonsa ja kaiken elämälle tarpeellisen täydellisessä riippuvuussuhteessa äitiin, joka sitä sisällään kantaa, ja tietoisuuden ollessa unettomassa horteessa aivan kuin horrostilassa olevalla eläimellä, samalla tavoin on aikuinen ihminen todellisuudessa yhtä riippuvainen olemassaolossaan Yliminästä...
12.17.1.9, OteKuuntele 25 lok 2015Tie päämäärään ei käy vain egon puhdistamisen kautta: se vaatii myös egon hylkäämisen. Ensimmäistä tarvitaan vain, koska se tekee toiseksi mainitusta mahdollisen.
15.23.4.19Kuuntele 26 lok 2015Hukkumasta juuri ja juuri pelastetut ovat kertoneet, miten aika tuntui liukuvan taaksepäin ja he näkivät koko elämänsä alusta loppuun kuin elokuvassa. Tämä kokemus ei koske vain heitä. Se tapahtuu kaikille, jotka kulkevat kuoleman porttien läpi.
6.9.1.126Kuuntele 27 lok 2015Kun sanotaan meidän kadottavan yksilöllisyytemme Nirvanaan päästessämme, sanoja käytetään huolimattomasti ja väärin. Ihmisen on pakko käyttää yksilöllisyyttään niin kauan, kuin hänen on käveltävä, syötävä ja tehtävä työtä, oli hän sitten Buddha tai Hitler. Mutta se, mitä tietäjä todella kadottaa, on hänen kiintymyksensä yksilöllisyyteen kaikkine haluineen, vihan tunteineen, suuttumuksineen ja intohimoineen.
16.25.2.190Kuuntele 28 lok 2015Henkiseen etsintään tarvittavat keinot Buddha on luetellut kahdeksankertaisessa polussaan: (1) oikea näkemys, (2) oikea aie, (3) oikea puhe, (4) oikea toiminta, (5) oikea elinkeino, (6) oikea yritteliäisyys, (7) oikea tarkkaavaisuus, (8) oikea meditaatio eli keskittyminen.
3.2.5.32Kuuntele 29 lok 2015Pitkää Tietä opetetaan aloittelijoille ja muille etsinnän alku- ja keskivaiheessa oleville. Näin siksi, että he ovat valmiita itsensä kehittämisen idealle mutta eivät vielä korkeammalle idealle itsensä epätodellisuudesta. Niinpä toiseksi mainittua ideaa opetetaan Lyhyellä Tiellä, jolloin tarkkaavaisuus käännetään pois pienestä minästä ja sen täydelliseksi tekemisestä kohti ydintä, todellista olemusta.
15.23.4.6Kuuntele 30 lok 2015Ensimmäisinä hetkinä herätessämme unesta voimme päästä taivaalliseen ajatuksettomaan tilaan. Tai, jos emme pääse ihan niin korkealle, voimme saada ajatuksia, jotka opastavat ja kertovat, mitä tulee tehdä, tai varoittavat meitä vääristä päätöksistä tai kertovat tulevista tapahtumista.
13.19.3.159Kuuntele 31 lok 2015
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se