Day by day
Menneistä on opittu, joten miksi enää katua mitään? Viina, seksi, ahneus, raha, rauhattomuus – ne olivat kaikki välivaiheita matkalla ymmärrykseen. Jos ne jotain ottivat, ne myös antoivat. Jos ne tuottivat pettymyksiä, ne myös kouluttivat. Jos menneisyys paljasti sinussa heikkouksia, se myös todisti, että pääset niistä eroon.
15.24.3.229Kuuntele 1 lok 2011Syvällä sydämessä vallitsee parantava hiljaisuus, järkähtämätön luottamus koko maailmankaikkeutta koskeviin lakeihin ja lujuus, joka on kallion kaltainen. Mutta sijainti on niin syvällä, että tarvitaan sekä kärsivällisyyttä että peräksiantamattomuutta niiden esiin kaivamiseksi.
7.10.5.97Kuuntele 2 lok 2011Se osa tietoisuuttamme, jonka ansiosta ymmärrämme olevamme olemassa, joka saa meidät lausumaan sanat ”Minä Olen”, on hengellinen tietoisuuden osa, jota tässä kutsutaan Yliminäksi. Se on itse asiassa itsemme perusta, sillä ajattelun, tunteiden ja tahdon kolme toimintoa saavat siitä alkuperänsä, ovat siitä lähteviä värähtelyjä, sille kuuluvia määritteitä ja toimintoja. Mutta tavallinen ajattelumme, tavalliset tunteemme ja tekomme eivät ilmaise Yliminää, koska ne ovat aivan erilaisen olennon, nimittäin henkilökohtaisen egon ohjauksessa.
6.8.1.1Kuuntele 3 lok 2011Hetkinä, jolloin ollaan vielä kahden vaiheilla, kun valo niin vastentahtoisesti antaa sijaa pimeydelle, on oiva tilaisuus katsoa sisään päin ja tulla lähemmäksi Yliminää.
3.3.7.14Kuuntele 4 lok 2011Kun sisäänpäin kääntyminen lopulta saavuttaa täydellisen mietiskelyn tilan siten, että ajatukset ovat vaimenneet ja hengitys on hiljaa, tuntemus tapahtumien peräkkäisyydestä katoaa ja eräänlainen jatkuva nyt-hetki tulee sen tilalle, ja kehon rauhallisuus vastaa mielen hiljaisuutta.
15.24.3.255Kuuntele 5 lok 2011Tietoisuus tuli ensin, kaikki ajatukset syntyivät sen jälkeen. Tietoisuuden ansiosta ajatukset olivat mahdollisia. Tietoisuus on ihmisen pysyvä ominaisuus, kun taas ajatukset tulevat ja menevät.
13.21.5.156Kuuntele 6 lok 2011Miten voi erottaa todellisen intuitiivisen ohjauksen sellaisesta, joka on pelkästään näennäisesti intuitiivista? Yksi tapa on pohtia, koituuko neuvo kaikkien tilanteeseen osallisten hyödyksi. ”Hyödyn” käsitettä on ajateltava tässä yhteydessä laajasti, sen täytyy kattaa materiaalisen lopputuloksen lisäksi hengellinen tulos. Jos pohdinta ei johda tähän johtopäätökseen, ohjaus voi olla egon yllyke, jolloin virheet ovat mahdollisia.
14.22.1.196Kuuntele 7 lok 2011Ego on syntynyt ajatuksista, ja ajatuksen voimalla sen voi myös hävittää. Mutta ajatus on suunnattava korkeampaan olentoon, sillä egon halukkuus hyökätä itsensä kimppuun on pelkkää teeskentelyä. Suuntaa ajatuksesi jatkuvasti Yliminään, omistaudu mentaalisesti sille ja rakasta sitä koko tunteiden palolla. Voiko se silloin kieltäytyä auttamasta?
12.18.1.77Kuuntele 8 lok 2011Murheemme ovat pelkästään väliaikaisia, mutta hengelliset toiveemme sen sijaan säilyvät elämästä toiseen ja ovat siltana syntymien välillä.
6.9.1.73Kuuntele 9 lok 2011... Tämä Prinsiippi säilyy samana aikojen alusta hamaan loppuun. Se on maailmankaikkeudessa ja kuitenkin maailmankaikkeus sisältyy siihen. Se ei koskaan kehity miksikään, koska se on aikakäsityksen ulkopuolella. Sillä ei ole muotoa, koska se on avaruuskäsitteen ulkopuolella. Se on ihmisen tietoisuuden tuolla puolen, koska se on sekä ihmisen ajatuksille että hänen aistihavaintoihin perustuvalle kokemukselleen käsittämätön. Ja kuitenkin, juuri se on kaiken tietoisuuden mystinen alkulähde…
16.28.2.100, OteKuuntele 10 lok 2011Tämä on sen mysteeri: se näkee kaiken, mutta sitä itseään ei kukaan näe.
14.22.3.218Kuuntele 11 lok 2011Elää maailmassa eikä silti olla maailmasta tarkoittaa myös sitä, että tulee maailman tarkkailijan lisäksi itsensä tarkkailijaksi. Se, missä määrin kokemus ympäröivästä maailmasta valtaa sinut, määrittää, miten kokonaan kadotat syvemmän tietoisuuden itsestäsi.
15.24.3.207Kuuntele 12 lok 2011Tässä työssä tarvitaan kahden voiman, ihmisen tahdon ja Yliminän armon, yhteistoimintaa. Tahdon tehtävänä on sitoutua jonkinasteiseen itsekuriin ja silti antautua kokonaan oikealla hetkellä.
3.2.6.62Kuuntele 13 lok 2011Kukaan ei pysty selittämään, mikä Yliminä on, koska se on selityksiä luovan mielen alkuperä ja mystinen lähde ja lisäksi ihmisen kaiken käsityskyvyn tuolla puolen. Mutta selityksen voi antaa siitä, mikä vaikutus on sen jatkuvalla läsnäololla, missä olosuhteissa se ilmaisee itsensä, millä tavoin se ilmenee ihmisen elämässä ja kokemuksessa ja mitkä tiet vievät sen kokemiseen.
14.22.3.203Kuuntele 14 lok 2011Pelkkä usko sielun olemassaoloon on ensimmäinen ja lyhyin askel. Sielun luonteen älyllinen tutkiminen ja omistautuva itsekuri on seuraava ja pisin harppaus. Sielun läsnäolon suora intuitiivinen kokeminen on kolmas ja viimeinen askel.
3.2.2.110Kuuntele 15 lok 2011Osa tätä harjoitusta on omistautuminen Yliminän muistamiseen, sen ajatteleminen usein ja rakastaen.
12.18.1.60Kuuntele 16 lok 2011Meditaation välttämättömyys ja myös sen oikeutus ovat perusteltuja seuraavalla tosiasialla: ihminen on niin omien ajatustensa valtaama, ettei hän koskaan tiedosta mieltä, josta nämä ajatukset syntyvät ja johon ne häviävät. Ajatusten vaimentaminen kokonaan, toisin sanoen edistynyt meditaatio, tekee mahdolliseksi mielen tiedostamisen.
4.4.1.36Kuuntele 17 lok 2011... Jokainen saa osakseen omat määrätyt kokemuksensa, joita kellään toisella ei ole. Jokainen elämä on yksilöllinen, ja kokemukset määräytyvät karman lain mukaan juuri tämän ihmisen elämän todellista tarkoitusta varten eikä kenenkään muun tarpeisiin. Reagointi arkielämässä eteen tuleviin miellyttäviin ja epämiellyttäviin tilanteisiin kertoo paljon tarkemmin ymmärryksen kehittymisestä kuin mitkään mielikuvituksen värittämät mystiset näyt.
9.13.1.45, OteKuuntele 18 lok 2011Ulospääsynä on jatkuvasti muistaa ja vahvistaa ajatus siitä, että maailma ja kaikki siinä havaittu ja koettu ei perustu mihinkään muuhun kuin Mieleen ja että näiden lyhyt ilmentymä todellisuudessa on Mielen tuotosta. Kun tämä totuus on täysin ymmärretty ja otettu käyttöön, se on jonain päivänä pysyvästi osa ihmistä.
13.21.5.18Kuuntele 19 lok 2011... Mitä hyötyä on yrittää käsitellä vain lyhyitä jaksoja menneisyydestä kuten lapsuutta tai nuoruusikää, kun egon todellinen menneisyys käsittää lukemattomia alitajuisia muistoja edellisistä elämistä maan päällä ja lukuisia taipumuksia, jotka ovat peräisin tuohon kaukaiseen historiaan kuuluvista ajanjaksoista?
6.8.3.34, OteKuuntele 20 lok 2011Tietoisuus Jumalan läsnäolosta itsessä tekee ihmisen hyvin voimakkaaksi. Mutta tietoisuus siitä, että hän on tästä tosiasiasta riippuvainen, pitää hänet hyvin nöyränä.
14.22.3.127Kuuntele 21 lok 2011... Lyhyen Tien perusajatus on, että olemme aina jumalallisia. Se on meissä jo, eikä se ole mitään uutta. Meidän on vain yritettävä huomata jo olemassa oleva.
3.2.1.209, OteKuuntele 22 lok 2011Kun tarkastelee ihmistä ja hänen elämäänsä ulkopuolelta, näkee vain puolet ihmisestä. Sisäpuolelta katsoessa näkee toisen puolikkaan. Kun yhdistää nämä kaksi, tuloksena on koko ihminen. Tai siltä se vaikuttaa. Mitä jos ihmisen ajatusten ja tunteiden takana on vielä toinen itse, joka luonteeltaan ja laadultaan on täysin erilainen? Juuri tämä onkin totuus. Ihminen ei tiedä kaikkea itsestään ja ymmärtää siitä vielä vähemmän. Ne, joille on suotu etuoikeus katsoa hunnun taakse, voivat vain kehottaa häntä huomaamaan ihmiskäsityksen epätäydellisyys ja opettaa häntä ottamaan oikeat askeleet siitä vapautumiseksi.
14.22.3.342Kuuntele 23 lok 2011Väläyksen myötä tulee erikoinen täydellisen varmuuden tunne, onnellinen vakuuttuneisuus, ääretön vapaus kaikista epäilyistä. Totuus vain on siinä hänen edessään ja hän tuntee sen syvällä sisimmässään.
14.22.6.363Kuuntele 24 lok 2011Hengellisen etsinnän korkein päämäärä ei ole valaistuminen, johon egon tuhoaminen on johtanut, vaan pikemminkin valaistumisen on tehnyt mahdolliseksi egon täydellistyminen. Tuhottava kohde on egoistinen toiminta eikä toimija itse. On päästävä eroon egon määräysvallasta mutta ei itse egosta.
6.8.1.189Kuuntele 25 lok 2011Jos hän haluaa saavuttaa päämääränsä, hänen on kuviteltava se selkeästi mielessään, ja tahdon on tätä pyrkimystä voimakkaasti tuettava. Hänen tulee haluta sitä koko olemuksellaan ja uskottava siihen koko sydämestään.
12.18.1.65Kuuntele 26 lok 2011Siirtyminen synkästä epätoivosta parantavaan rauhaan alkaa oppimalla, miten ”päästetään irti”. Tällä tarkoitetaan luopumista menneisyyden rampauttavista muistoista, nykyhetken kovista olosuhteista ja tulevaisuuden synkeistä odotuksista. Minkä puoleen kärsivä sitten voi kääntyä? Yliminän ja sen jumalallisen voiman puoleen.
12.18.4.29Kuuntele 27 lok 2011Ego häviää kahden ajatuksen välissä olevassa hetkessä, vaikka tuo hetki onkin äärettömän lyhyt. Tämän perusteella voi todellakin sanoa, että ego syntyy uudelleen jokaisen ajatuksen myötä. Ei todellakaan ole välttämätöntä odottaa ja kokea monta syntymää ja pitkäkestoista elämää, ennen kuin vapautuksen voi saavuttaa. Nuo hetkelliset ajatuksen syntymät tarjoavat myös mahdollisuuden, jos niitä vain osaa käyttää hyväksi.
15.23.8.162Kuuntele 28 lok 2011Pitkällä Tiellä etsitään pelastusta pääasiassa luonteen jalostamisen ja ajatusten keskittämisen avulla, mutta Lyhyellä Tiellä etsitään sitä ensi sijassa meditoimalla palvoen suoraan Yliminää.
15.23.5.19Kuuntele 29 lok 2011Jos näitä metafyysisiä totuuksia ajattelee jatkuvasti, ajan mittaan kehittyy kyky käsittää ne suoraan intuitiivisesti sen sijaan, että ne käsittää vasta toissijaisena ilmenevän miettimisen tuloksena. Mutta tämän kaltainen ajattelu onnistuu kunnolla vasta, kun mieli on rauhallinen, vakaa ja keskittynyt ja sen on helppo irtaantua maailmallisista ajatuksista.
5.7.7.137Kuuntele 30 lok 2011Meditaation todellinen henki on ymmärretty, kun selviää, ettei mitään muuta erityistä tarvitse tehdä kuin istua fyysisesti paikallaan ja antaa mielen ja tunteiden hiljentyä. Heti, kun yrität tehdä jotain, ego tulee tilanteeseen mukaan. Kun istut ulkoisesti ja sisäisesti hiljaa, luovut egoistisesta toiminnasta ja osoitat olevasi valmis antamaan oman pienen itsesi Yliminäsi käsiin. Olet valmis astumaan sivuun ja antamaan korkeammalle voimalle valtuudet opastaa sinua, toimia itsesi kehittämiseksi ja toimia kauttasi.
15.23.7.238Kuuntele 31 lok 2011
The notebooks are copyright © 1984-1989 The Paul Brunton Philosophic Foundation
This site is run by Paul Brunton-stiftelsen · info@paulbruntondailynote.se